torstai 9. huhtikuuta 2015

Projekti nimeltänsä Busya

Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne. Nyt onkin jotain kerrottavaa :)

Keri-reppanahan jäi Ellan kuoltua ainoaksi koiraksi ja hyvin yksinäiseksi sellaiseksi. Ainoat koirakontaktit olivat enon Mili-neiti ja eräiden mökkiläisten koirat. Niitäkin Keri näki vain harvoin.
Hieman sattumalta sain pyynnön, että ottaisin Venäjältä erään koiran kotihoitoon. Koirasta paljon mitään tietämättä lupauduin, koska Keri tuli alkujaan Suomeen samaa kautta ja on aivan ihana tapaus.
Perjantaina sitten tämä koira saapui minulle. Pikkusiskoni oli sopivasti luonani käymässä ja hänkin aivan innoissaan odotti koiran tuloa.
Lopulta koira tuli. Kuljetuskopista tultuaan ei tullut minua tervehtimään. Pyöri tuojan hihnan päässä levottomana, häntä koipien välissä. Sisällä oli arka ja pelokas. Kävi kuitenkin olohuoneessa piehtaroimassa, kuin sanoakseen "tämä paikka kelpaa". Vaihdettiin papereita, otettiin pari kuvaa. Ja näin tuojat lähtivät ja arka Busya jäi minulle. Ei antanut koskea, ravasi vain ympäri taloa. Pikkuhiljaa alkoi rauhoittua ja jonkin ajan päästä oli aika mennä ulos tarpeille.

Flexin kiinnittäminen oli tehtävä hitaasti ja varoen. Monta kertaa Busya väisti tai meni pois. Lopulta flexi oli kiinni ja saatettiin lähteä ulos. Keri tuli siskoni kanssa mukaan, vähän niinkuin esimerkiksi, ettei tarvitse pelätä. Mutta Busyahan pelkäsi. Ravasi ympäriinsä minkä flexi antoi myöten ja lopulta puri yhdellä puraisulla flexin narun poikki. Vaistomaisesti tietenkin otin pannasta kiinni, ettei koira karkaisi. Se kuitenkin oli Busyalle liikaa ja iski hampaansa käteeni. En halunnut irrottaa pannasta, mutta Busya puri käsiäni kuin olisi henkensä ollut uhattuna. Huudahdin kivusta ja päästin lopulta pannasta irti, käsiä sattui niin paljon, etten enää pystynyt pitämään kiinni. Busya totta kai säikähtäneenä säntäsi pakoon minkä jaloistaan pääsi. Koira hävisi näköpiiristä ja minä menin sisälle tarkistamaan käteni. Onni onnettomuudessa, minulla oli ollut nahkahanskat kädessä, joten syviltä haavoilta vältyttiin. Lisäksi jäykkäkouristusrokotukseni, kuten myös koiran rokotukset ja veritestit, olivat kunnossa, joten ei tarvinnut ajatella Mikkelin keskussairaalaan menoa. Voin kuitenkin sanoa, että vielä noin viikon jälkeen käsi on edelleen kipeä ja välillä kaipaisi lastaa. Puremajälkiä ympäröi mustelmat ja kädessä komeilee myös muutama raapima-arpi.

En edes harkinnut yrittää saada koiraa kiinni. Villi ja arka katukoira tuskin tuollaisen säikähdyksen jälkeen päästäisi lähelleen. Lähdin kuitenkin katsomaan, ettei kulkisi autotiellä ja varoitin autoilijoita näyttämällä flexiä. Koiraa ei kuitenkaan näkynyt. Menin pihaan tekemään jauhelihasta polkua avonaiselle ulko-ovelle ja siitä sisälle asti. Jonkin ajan päästä näin ikkunasta, että Busya jolkotteli pihassa hermostuneena. Heti kun havaitsi minut, juoksi pois. Ja taas tuli pihaan, nappasi jauhelihaa ja juoksi pois. Tätä jatkui toista tuntia, kunnes koira katosi pidemmäksi aikaa näkyvistä. Soitin naapureille ja kaksi heistä tarjosivat apuaan. Illan suussa, kun koiraa ei edelleenkään näkynyt, luovutin. Olin jo laittanut nettiin ilmoituksia kadonneesta koirasta ja antanut jopa luvan koiran lopettamiseen, mikäli aiheuttaa vaaratilanteita lähistöllä. Mielessä kävi myös metsissä pesintää aloittelevat eläimet...
Illalla kuitenkin huomasin koiran kävelevän pihassa. Hiivin avaamaan ulko-oven ja menin itse toiselle puolelle taloa, etten säikäyttäisi koiraa. Kun huomasin koiran kurkistavan keittiöön, hiivin toista kautta sulkemaan ulko-oven. Valtava helpotuksen hyökyaalto lävisti minut ja kaikkea sivusta seuranneen siskoni.
Menimme nukkumaan heti kun kykenimme.

Aamulla Busya oli edelleen arka, mutta haki kontaktia ja tuli varovaisesti haistelemaan. Talosta löytyi vanha metallihihna, jonka sain kiinnittää Busyan pantaan rauhallisesti. Käytiin ulkona ja koira käveli vierellä hitaasti ja varovaisesti. Pissat tehtyään mentiin ovelle, jossa sitten jähmettyi. Kesti aikansa ennen kuin astui ovesta sisään.

Tämän jälkeen ollaankin edistytty huimaa vauhtia! Busya-nimeä koira ei mitenkään huomioinut, joten kokeilin mielessä pyörinyttä Pipsa-nimeä. Ja koirahan käänsi päänsä minun suuntaani, kun kutsuin sillä nimellä. Näinpä Busyasta ("Busha") tulikin Pipsa.

Vieraita kohtaan on edelleen hyvin arka, mutta jos ihmisestä huokuu eläinrakkaus, tulee Pipsa varoen tervehtimään. Jos joku tulee ovelle, hyökkää Pipsa vastaan ja kajauttaa vaikuttavat varoitukset. Tänne ei todellakaan kannata tulla, jos en ole kotona komentamassa Pipsaa... Täytyykin huomenna laittaa varoituskyltit oviin.

Pipsa on todella hellyydenkipeä ja oikein puskee saadakseen rapsutuksia. Ulkona kulkee hihnassa nätisti vieressä ja menee sinne minne minäkin, eikä vedä omille teilleen. Pipsa on myös oppinut jo mitä tarkoittaa istu, pois, tänne. Pipsa osaa odottaa istuen, että ruokakuppi tulee lattialle kuonon eteen ja istuu myös sen ajan, että saan hihnan kiinnitettyä. Jääkaapin avaamisesta rynnätään paikalle, josko jotain hyvää lentäisi suuhun. Luita jäystetään intohimolla viimeistä murenta myöten.


Aluksi Pipsa ei tuntunut pitävän Keristä tippaakaan. Kuitenkin kun kielsin joka kerta, kun paljasti hampaansa Kerille, alkoi Pipsa myös tätä sietämään. Tänään sitten ulkona innostui ensimmäisen kerran leikkimäänkin Kerin kanssa. Samasta astiasta viilin jämien nuoleminen sujuu kanssa ongelmitta ja luita vaihdellaan suusta suuhun. Olen huojentunut, että Pipsa luopui hampaiden paljastelusta ja puremisesta muutaman kurinpalautuksen jälkeen. Kerikin, vaikka on vielä pentu, osaa näyttää Pipsalle kaapin paikan.

Koirien kaksinolo työvuorojeni aikana on sujunut hyvin. Mitä nyt Pipsa availee huoneiden ovia ja penkoo vähän tavaroita. Keittiön pöydältä oli myös hävinnyt leipä ja kakku, sekä keksikulho oli tyhjentynyt. Enää ei ruokia pidetä pöydillä, jos olen töissä. Muuten saa olla, jotta pääsen Pipsaa kieltämään oikealla hetkellä.

Arasta ja villistä katujen kasvatista on kuoriutumassa hyvää vauhtia kelpo sydämien valloittaja. Minun sydämeni se on jo valloittanut ja molemminpuolinen luottamus kasvaa hetki hetkeltä. Tämä koti saa jäädä tämän koiran viimeiseksi kodiksi.