sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Uusia asioita (ja uusi perheenjäsen)

Päivät täällä maalla meneekin nopeammin, kuin mitä odotin. Se ei onneksi haittaa, sillä aina tulee uusi päivä, jonka saan täällä viettää. Vajaan kolmen kuukauden jälkeen katsotaan, maltanko palata hetkeksi Helsinkiin...

Harjoittelu on sujunut hyvin. Opin siellä hurjasti kaikkea mielenkiintoista ja viihdyn siellä. Vielä kun malttaisin paneutua niihin kirjallisiinkin tehtäviin, joista tällä hetkellä haastavin on opinnäytetyö. Aihe on jo selvillä ja suunnitelma päässä. Pitäisi vain saada se suunnitelma myös paperille, koska se pitää tänään viimeistään palauttaa opettajalle...

Ella viihtyy maalla mainiosti ja harjoittelupäivät viettää yksikseen sisällä. Kerran tein yövuoron ja silloin oli kuulema huutanut lähes koko yön (ja nukkui sitten seuraavan päivän). Pissoja ei ole tullut sisälle kahden ensimmäisen päivän jälkeen ja mitään ei ole talossa tuhottu. Hieno tyttö! Kuitenkin olen ajatellut, että Ella tarvitsisi kaverin. Naapurin ajokoira oli tullut pihalle ja Ella olisi halunnut mennä tämän matkaan.

Tänään aamulla sitten hain Ellalle "adoptiopikkusiskon", sekarotuisen Kerry ("Keri")-tytön. Voi sitä riemua, kun Ella näki Kerryn ensimmäisen kerran! Nyt tytöt ovat ehtineet peuhata ulkona suurimman osan ajastaan. Kerry on ihanan rauhallinen, hellyydenkipeä ja kuitenkin tykkää painia Ellan kanssa. Se olikin yksi tärkeimpiä kriteerejä koirakaveria etsiessäni. Neljä tuntia tytöt painivat, haistelivat, juoksivat ja ihmettelivät ulkona. Välillä käytiin Puulan jäällä ja metsässä, välillä oltiin ihan pihapiirissä. Kerry tulee suloisesti hoputtamaan minua, jos jään tytöistä jälkeen. Ella on selvästi "isosisko". Nojatuoli on Ellan oma. Siihen ei ole Kerryllä asiaa ja ruoka-aikaan täytyy minun olla tarkkana ja pomona, ettei Ella vie Kerrynkin ruokia. Ulkona Kerry seuraa Ellan perässä ja Ella näyttää kaikki kivat kepit ja jäljet. Kerrylläkin on jonkin verran metsästysviettiä, koska valpastui metsässä todella paljon jälkiä haistellessaan.
Nyt väsyneet tytöt nukkuvat, Ella nojatuolissaan ja Kerry sohvalla selkäni takana.


Aika hassu yhteensattuma muuten, että Ellalla ja Kerryllä on samanlaiset merkit, molemmat ovat mustia. Molemmilla on valkoinen kuono ja siitä silmien väliin menevä piirto. Kaikissa neljässä käpälässä on sukat ja molemmilla valkoinen kaula ja maha, hännän pään valkoista tupsua unohtamatta!



Kerrylle tulee myös oma sivu tuonne blogin yläosaan, jahka sen muistan tehdä.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Viikko melkein pulkassa

Ei hirveästi malttaisi koneella kyhjöttää, mutta kai sitä nyt pikkuisen täytyy kuvia laittaa ja jotain tarinoida.

Ollaan Ellan kanssa nautittu kovasti maalaiselämästä. Siinä missä Ella Helsingissä oli arka ja hieman pelokas, täällä ollaan maiden valtias. Ellasta  on tulossa mainio vahtikoira, kun joku auto kaartaa pihaan, aloittaa Ella murinan ja haukahtelun ja jos vieras tulee ovelle asti, alkaa kunnon haukut. Jos Ella sattuu olemaan pihassa, kun auto lähtee pois, Ella seuraa perässä tielle asti, jotta  ei varmasti vieras tule takaisin.Tämänpä takia Ella ei enää ulkona kovin vapaasti saa juosta, kun reviiri on isolle tielle laajentunut eikä autoja enää pelätä.

Ella rakastaa juoksemista, hangissa hyppelyä, hajujen ja jälkien seuraamista (joku päivä täytyy päästä verijäljelle) sekä luiden ja nyt myös pehmolelujen hankiin hautaamista. Ella löysi yksi päivä lokakuussa hautaamansa hauenpään... Pujahti sen kanssa sisälle ja alkoi jyystämään sohvalla. Oli ihana haju sen jälkeen tuvassa.

No kaloja pääsen (toivottavasti) huomennakin haistelemaan, kun menen isoenon ja tämän serkun kanssa aamulla pilkille. Vesi herahtaa kielelle, kun mietin mitä herkkuja tullaan mahdollisesti saamaan!

Tyoharjoittelu alkoi maanantaina ja se on  sujunut loistavasti. Ihan mielelläni kävelen aamuin illoin vajaan kolmen kilometrin matkan linja-autopysäkille ja  takaisin. Ohi ajavat autoilijat ovat huomaavaisia ja varsinkin tähtitaivas on upea! Eilen näin elämäni ensimmäisen tähdenlennon!

Kaupassakäynnit sujuvat harjoittelupäivinä, kun pidän reppua mukana. Tänään isoeno vei vähän suuremmille ostoksille, niin ei heti tarvitse mitään painavaa ostaa ja Ellallekin on nyt taas iso säkki ruokaa.

"Nyt ei kerkii olla sun mallina!"

Puula talviasussaan



Metsälenkin jälkeen ollaan niin väsyneitä, ettei valjaitakaan ehdi ottaa pois, ennen kuin simahdetaan.
Ella 10vk. Olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka pieni Ella joskus on ollut!
10vk. Nykyään yltää itse avaamaan oven kahvasta.


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Askeleen lähempänä maallemuuttoa

Äitin kommentti sai minut tajuamaan, että olen tosiaan nyt askeleen lähempänä maallemuuttoa. Tärkeimmät tavarat muuttokuormasta on jo talolla, osoitteeni on jo talolla, minä ja Ella olemme jo talolla. Muuttokuormasta ei oikeastaan enää puuttuisi muuta kuin sänkyni, jota ikävöin jo (terveisin selkäjuminen akka).

Heräilimme puoli yhdeksän maissa. Ella nukkui koko yön sikeästi jaloissani, matkapahoinvointilääke vaikutti vielä. Nyt Ella on ehtinyt käydä ulkona säntäilemässä ja haistelemassa ainakin viisi kertaa. Itse olen saanut vasta aamupalan syötyä. Vähän ollaan myös harjoiteltu yksinoloa. Alun itkujen jälkeen Ella meni nojatuoliin nukkumaan. Huomenna onkin sitten kovempi paikka, kun joutuu olla paljon pitempään yksin. Onneksi täällä käy muitakin ja Ella pääsee käymään ulkona. Voi olla, että minä stressaan enemmän kuin Ella. Ja onneksi tuli hankittua vakuutus... Ei Ella tähän mennessä mitään suurta vahinkoa ole aiheuttanut, mutta ei sitä tiedä, jos kovin pääsee ikävystymään leluista ja herkuista huolimatta.

No mutta. Ulkona tuntuisi olevan kivasti pakkasta ja lunta vähän tiputtelee. Olisikohan se metsälenkin aika, kun vielä valoa riittää (tosin nyt ei paista aurinko niinkuin eilen).

lauantai 10. tammikuuta 2015

Sanatonna

Täällä me Ellan kanssa hurmioituneina kirmataan metsäpoluilla. Tai noh, nyt huilitaan sohvalla, sen verran intensiivisesti seurattiin ketun jälkiä ja kalhattiin hangissa. Ja eipä tuolla enää mitään näkisikään, ihan on pimiää.

Täällä on lunta. Paljon lunta. Ella jäi metsässä moneen kertaan mahastaan kiinni niinkuin auto pohjastaan. Silläkin jäätiin tänään jumiin, kun Lautakankaalle tultiin. Isoeno sanoi, että yöllä tuli enimmät lumet. Ja lisää ripottelee.

Mikäs täällä ollessa. Ruokaa riittää, lämpöä riittää, ulkona sopivan vilpoista. Onnellinen koira, onnellinen minä. Nyt ei malta enää kirjustaa, kuvien räpsimisestä puhumattakaan. Tätä on ahmittava itse silmillä, vetää raikasta maalaisilmaa sieraimiinsa, kuunnella hiljaisuutta. Tällaista ei kuvien kautta tunne, saatikka kaupungissa.

Tervetuloa kahville, jos ohi ajatte.