sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Lepopäivä

Kulunut viikko on ollut täynnä koulua, töitä ja muita juttuja. Välillä on tuntunut, että olen rämpinyt juoksuhiekassa ja etten saisi mitään aikaiseksi. Tänään oli vihdoin täysin vapaa päivä, tai niin ainakin kuvittelin. Moni asia oli jäänyt kiireiden takia tekemättä ja nyt pitää niitäkin alkaa purkamaan. Ensimmäisinä pyykit, huoneen siivous, äidinkielen esseen kirjoittaminen ja kahteen ensi viikolle tulevaan tenttiin lukeminen. Ja mitä olen saanut aikaiseksi? Olen pessyt koneellisen pyykkiä ja juossut Pasilassa asioilla. Siihen tyssäsi. Vielä olisi pari koneellista jäljellä, mutta kuivaustila on loppu. Onneksi ensi viikko näyttää koulun suhteen varsin tyhjältä, vain kaksi kokonaista päivää ja kaksi puolikasta, perjantai vapaata! Pystyisinköhän kieltäytymään töistä ensi viikolla... toisaalta hiihtolomakin on tulossa.

Koska huone on nyt "täynnä" kuivuvaa pyykkiä, jätän siivouksen suosiolla alkavalle viikolle ja lepään. Torstain balettituntikin piti jättää välistä, kun olin niin väsynyt. Nyt siis olenkin jo aloitellut illan viettoa herkkujen ja netti-tv:n parissa. Harmi vain, että ostamani pizza oli liian tulista.

Ei kommentteja: