sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Motivaatio-kollaasi

Ja jälleen yksi vuosi lähenee loppuaan. Juuri sopivasti ilotulitukset tahdittavat kirjoittamistani. Opiskelijakorttelin huveja? Saa nähdä kuinka univelkaisena olen töissä 31. ja 1. päivä... Mutta ihana päästä töihin! Ette arvaakaan kuinka olen ottanut kaiken irti lomasta... Päivät ovat enimmäkseen menneet sängyllä löhöten elokuvia sekä balettia katsellessa. Selkä irtisanoo kohta itsensä, ja että se on ollut kipeä! Ja minä en ole tehnyt asialle mitään, paitsi vihdoin tänään. Oli pakko kiskoa itsensä ylös ja alkaa tekemään edes jotain, joten tänään olen siivonnut (ja sotkenut), pessyt pyykkiä, laittanut ruokaa ja tiskannut, ja tiskannut, ja tiskannut, ja tiskannut... Yksin asuessa kyllä huomaa, kuinka äkkiä tiskiä tulee ja puhtaat astiat loppuvat kaapista. Kämppis tosin puhui jotain tiskikoneen hankkimisesta...

Uusi vuosi alkaa mukavasti palkkapäivällä ja olen suunnitellut jo kaikkea rahan menoksi. Tansanian matka meni jäihin ainakin vuodeksi, joten uusia suunnitelmia/haaveita on putkahdellut vähän väliä. Pariisiin olin hetken jo ihan tosissani katselemassa lentoja ja hotellia toukokuulle, mutta sisu ei riittänyt ja ajatus siitä, että käyttäisin lähemmäs pari tonnia vajaalle kahdelle viikolle, tuntui myös liian kaukaiselta. Innostuinpa pariksi päiväksi opiskelemaan ranskaakin. Mutta se siitä!

Monen kuukauden (tai pikemminkin vuoden) ajan olen painiskellut kuntosalien kanssa. Olen rapakunnossa ja tiedän, että olen hieman tyytyväisempi (ja onnellisempi, anteeksi), jos olisin hoikempi ja jaksaisin liikkua enemmän. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, ettei pelkkä kuntosalijäsenyys saa mitään aikaan. Siksipä olen saanut päähäni, että tarvitsen personal trainerin... Toinen puoli minusta pyörittelee silmiään, huokailee raskaasti ja vänkää vastaan, toinen puoli taas yrittää kiskoa vastahakoista puolta innostumaan myös. Edessä olisi kyllä kunnon elämäntapamuutos, sillä ruokailutottumukseni ja laiskuuteni saisivat myös kyytiä. Vielä kerään tähänkin asiaan sisua, ennen kuin teen mitään päätöksiä...

Baletti jatkuu taas ensi viikolla ja odotan jokaista balettituntia yhä kuin ensimmäistä. Baletin rinnalle olen miettinyt nykytanssia/jazzia, jotka siis olisi yhdistetty yhdelle tunnille. Mietitään, mietitään...

Kesätyöt ovat kanssa mietinnän alla. Niitä on jo tarjolla, mutta jaksanko tehdä kolme kuukautta viisi päivää viikossa töitä? Tuskin. Mutta joutenkaan en osaisi olla, eikä mitään lomasuunnitelmia ole. Luppoaika menisi jälleen sängyn pohjalla ja viihdyn töissä. En tiedä uskallanko ehdottaa omia "työvuorotoiveitani" ja kuinka ne otettaisiin vastaan... Töitä kuitenkin kesäksi tarvitsen, koska vuokra täytyy maksaa kesä-, heinä- ja elokuulta.

Ensi syksyllekin on jo suunnitelmia. Olen jo päättänyt suuntautumiseni ja se tulee olemaan lasten ja nuorten koulutusohjelma. Ja jos nyt koulunkäynti on ollut rentoa ja lepsua, viimeisenä lukuvuona aion kyllä panostaa opiskeluun. Se on itsestä kiinni, kuinka oppinut on valmistuttuaan ja en ole vielä tähän asiaan panostanut tarpeeksi. 

Maallemuutto-asiat olen onnistunut jättämään taka-alalle, mutta jotain motivaatiota sytyttävää/ylläpitävää täytyy silti olla esillä. Niinpä tein valokuvistani kollaasin muistuttamaan hyvin lähellä olevasta unelmastani (enää puolitoista vuotta!). 

Kuvassa on myös onnistuneesti keh keh rajattu orkideani. Se on alkanut puskemaan uusia varsia ja kukkanuppuja! Melkein jo heitin sen pois, kun se oli niin surkean näköinen, mutta onneks huomasin varsissa vihreää ja annoin kasvin jäädä. Kiva huomata, että kaikki kasvit eivät sentään käsiini kuole.

Ja ettei elämäni olisi aina niin pinnallista ja pikkuasioista valittelua, katselen välillä jonkin pysähdyttävän ohjelman. Tällä kertaa vuorossa oli tämä: http://www.ruutu.fi/ohjelmat/hurja-remontti/kausi-7-jakso-29-unelmien-kentta  Sain taas paljon ajattelemisen aihetta, toivottavasti myös Sinäkin!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiedäthän Hurja remontti -sarjan todellisuuden? http://www.city.fi/kulttuuri/tosi-tv-sarjojen+masentava+todellisuus/5697

Anne-Mari kirjoitti...

Itsekin aina sarjaa katsoessani ajattelen, että perheellä tuskin on varaa pitää niin suurta taloa yllä. Eikä 500 neliön talo ole edes suurperheelle elinehto.

Itseäni sarjassa koskettaa ihmisten tarinat. Toki jotkut huijaavat halutessaan mukaan sarjaan, mutta siinä on myös oikeita perheitä, oikeita tarinoita.

Hyvä kuitenkin, että Yhdysvalloissa on herätty puhumaan tosi-tv:n toisesta puolesta. Extreme Makeover ja ABC toivottavasti myös vähitellen alkaa muuttaa toimintatapojaan.

Itse katson tätä sarjaa, kuten jo blogitekstissä mainitsin, muistuttamaan minua, kuinka hyvin asiat minulla on. Se kun tuppaa liian usein unohtumaan.