sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuun ensimmäinen

Ja näin vaihtui jälleen kuukausi. Aika menee niin nopeasti, etten edes perässä pysy. Olen aivan hämmentynyt tästä ajan kulusta! Ei ole enää kuin kolme kuukautta siihen, kun täytän kaksikymmentä, nelisen kuukautta Tansanian matkaan, puolitoista vuotta valmistumiseeni, mahdollisesti myös puolitoista vuotta maalle muuttoon!

Eilinen päivä sujui baletin ja kotona kyläilyn merkeissä. Olin sen verran apealla mielellä, että oli pakko käydä ostamassa kaupasta läjä herkkuja. Pizzaa, lakua, keksiä, suklaata... Söin minkä napa veti ja yön nukuin ihmeen hyvin ;)

Tänään olen ollut toimeliaalla tuulella. Aamulla heräsin aikaisin siivoamaan, pesemään ikkunoita ja vaihtelemaan huoneen järjestystä, minkä lisäksi olen tehnyt materiaalitilausta nettikauppaa ajatellen, käynyt rauhallisella kävelylenkillä, pitänyt "kauneudenhoitopäivän", hiuksetkin saivat Moroccanoil-käsittelyn, juonut kohta kaksi pannullista teetä, syönyt terveellisesti, katsonut matkailuohjelmaa... Musiikki on koko päivän soinut taustalla puuhaillessani ja mieli on levollinen, eilisen apeudesta ei merkkiäkään. Nyt olen sen verran tööt, että voisin painua suoraan pehkuihin, mutta kello on liian vähän. Mitähän vielä keksisi... Täytyisi varmaan neuloa pipo valmiiksi, ulkona ei enää tarkene ilman pipoa tai huppua.

Huomenna on koulusta vapaapäivä (jälleen...), mutta toimettomana ei tarvitse olla. Töitä olisin voinut ottaa, mutta päivällä tulee paketti, joten aika huonosti sopivia vuoroja olisi, jos lainkaan. Saan vihdoin lämmittimen. Koska asunnon lämpötilaa ei nosteta, täytyy minun turvautua lisälämmitykseen. Lämmittimessä on ajastin, joten se tulee olemaan päällä vain aamulla herättyäni ja illalla ennen nukkumaan menoa. Tilasin lämmittimen Verkkokauppa.comista 24,90e ja toimitus olisi onnistunut jo seuraavalle päivälle, mutta itse en ollut sinä päivänä juurikaan kotona, joten se siirtyi. Hieman haikailin myös lämmittävää minitakkaa, mutta se oli nimensä mukaisesti mini, joten jätin ostamatta.

Huomenna on myös illalla balettitunti. Siellä saa kyllä hien pintaan ja keskittyä kunnolla, mutta tunnin jälkeen olo on aina niiiin hyvä! Joululoman balettiputkea harkitsen vielä, koska minulla olisi mahdollisuus tehdä töitä, jolloin matkakassan kokoon saaminen ei olisi ongelma eikä mikään.

Ja näin asiasta toiseen poikkoiltuani toivotan teille hyvää illan jatkoa!


2 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

No mähän sanoin, että sä oot vain nälkäinen ja väsynyt. Usko vanhaa äitiäs.
Lautakankaalla 30 senttiä lunta - ihan vaan tiedoks.

Anne-Mari kirjoitti...

Eih! Pakko päästä sinne hiihtämään :(