keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lenkkikaveri

Sain tänään erään kultsin lenkkikaveriksi. Kyllä jaksaa lenkkeillä pitempään, kun on tällainen komistus kannustamassa ;)

En muista olenko jo kertonut, että lykkäänkin oman koiran hankintaa. Liikaa aloin stressaamaan ja ahdistumaan pennun odotuksen aikana, että totesin, ettei nyt olekaan vielä oikea aika. Yllätyin kyllä, kun tajusin tämän. Vuosikaudet olin koiraa halunnut ja vihdoin järjestyi aika- ja raha-asiat. En vain ollut henkisesti valmis. Opin uutta itsestäni ja samalla minulle selkeni, mihin haluan nyt panostaa ja mitä haluan nyt eniten. Mutta siitä lisää myöhemmin, kun asia on edennyt hieman lisää...

Ei kommentteja: