sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Ja taas käyntiin

Ihan tervetullut oli tuo tämänviikkoinen flunssa, koska sain hyvin nollattua itseni. Sain jätettyä koulujutut taakseni (jotka ovat alkaneet ilmestyä nyt eteeni...) ja nukkua. Harmikseni jouduin jättämään viikon balettitunnit väliin ja lenkillekään ei oikein voinut mennä.

Tänään otin vähän takaisin ja kävin hieman alle tunnin lenkillä. Pääasiassa kävelin, koska olin juuri herännyt, eikä juoksu tuntunut mukavalta. Kuvittelin palelevani lenkillä, mutta mitä vielä! Tuntui ihan kesältä, aurinko paistoi ja kuuma tuli. Huomenna vihdoin pääsen balettitunnille.

Viikon päästä alkaa työharjoittelu vanhainkodissa/palvelutalossa. Hieman arveluttaa, kuinka tulen "sopeutumaan" työympäristöön, koska minulla on tiettyjä mielipiteitä ja periaatteita ja olen kuullut, että kyseisessä paikassa ei juuri toimita samalla tavalla. Noh, toivottavasti opin kuitenkin perusasiat, jotta pääsen harjoittelun jälkeen tekemään keikkoja myös vanhusten puolelle päiväkotikeikkojen lisäksi.

Olin ajatellut meneväni aikaisin nukkumaan, mutta mieleeni tulee koko ajan lisää ja lisää asioita, mitä pitäisi hoitaa ja tehdä. Ehkäpä siis alan tekemään niitä sen sijaan, että istun tässä miettien, mitä tänne blogiin raapustaisin...

1 kommentti:

suvi kirjoitti...

harjoitteluun toivon mielenkiintoa ja intoa roppa-kaupalla!