perjantai 31. toukokuuta 2013

Kaik lutviutuup!

En kovin kauaa loppuen lopuksi joutunutkaan olemaan ilman kesätöitä. Ensi viikolla menen harjoittelemaan laitoshuoltajan hommia ja siitä sitten jatkan keikkalaisena, sen lisäksi ensi viikolla on työhaastattelu henkilökohtaisen avustajan hommiin. Ja mikä parasta, nämä työt jatkuvat mahdollisesti myös syksyllä!
Koulun kirjastosta sain kesän ajaksi lainaan ison pinkan kirjoja mm. välinehuollosta, lääkehoidosta ynnä muusta.

Ensimmäinen vuosi lähihoitajan opintoja on käyty. Hurjan nopeasti aika on mennyt ja toivottavasti kaksi seuraavaakin vuotta menevät (kunhan jotain jää päähänkin). Paljon on ollut mielenkiintoista opittavaa, mutta välillä myös turhauttavaakin. Kaksoistutkinnon poisjättämistä en kadu pätkääkään, toki se poissulkee tiettyjä ammatteja, mutta en minä elä työtä tehdäkseni. Jos lähihoitajaa ylemmän tutkinnon haluan, niin se on sitten terveydenhoitaja. Toisaalta en näe tarvetta siihen, pelkästään halu olla neuvolantätinä :D

Mitään pirskeitä en kesäloman alkamisen kunniaksi pitänyt. Parin kaverin kanssa syötiin pizzaa ja juteltiin. Tämä päivä kuluu siivotessa ja kirjoja lukiessa. Muutamalla sisaruksella olisi myös tänään kevätjuhlat, joihin olisi kiva mennä vanhoja opettajia moikkaamaan.

Kesäkenkäostoksillekin pitäisi raahautua. Ja tarkkailla myynti- ja annetaan-palstoja sängyn, pöydän ja hyllyjen varalta.  Harmi vain, että haluan vain joko valkoisia tai talonpoikaishuonekaluja :D  Nooh, eiköhän jostain jotain ilmaannu, Ikeasta viimeistään.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Muanantaita!

Tänään on ollut mielenkiintoinen päivä. Aamulla heräsin tuttuun tapaan seitsemältä, jos vaikka saisi keikan. Keikkaa ei tullut, söin aamupalan ja painuin takaisin pehkuihin. Heräsin aina välillä tarkistamaan keikkatilanteen ja lopulta heräsin vasta puolenpäivän jälkeen. Söin ruuan ja pakkasin reppuun evästä, uimapuvun, pyyhkeen ja vettä. Päätin tehdä pidemmän kävelylenkin ja mitata matkan. Oli todella hyvä sää lähteä pitkälle kävelylle, noin 18 astetta ja hento tuuli. Musiikkia kuunnellen, puhelimen kartta esillä kävelin pitkin Vantaanjokea lintujen laulellessa, kunnes alkoi kuulua liikenteen pauhua. Kartasta kun katsoin, huomasin saapuneeni Koskelaan. Matka meni todella nopeasti ja mittasuhteet meni uusiksi. Ai näin lähellä tätäkin paikkaa asun?! Jatkoin matkaa, kunnes näin pikkulaiturin, jolle jäin paistattelemaan ja syömään eväitä, porkkana-pinaatti-nokkospannukakkua ja suklaakaurakeksiä. Uimaan en viitsinyt mennä, koska joki oli aivan ruskea ja sakea. En tykkää uida, jos en näe pohjaa ja tiedä syvyyttä ja kotimatka likavedelle haisten ei innostanut. Syötyäni lähdin paluumatkalle samaa reittiä. Mieli olisi tehnyt lähteä tutkimaan muitakin polkuja, mutta en ole tottunut näin pitkiin lenkkeihin,  joten palasin kiltisti kotiin. Matkan pituudeksi tuli hieman vajaat kahdeksan kilometriä. Seuraavalla kerralla uskaltaakin sitten tehdä pidempiä matkoja, koska jalat on palautunut täysin ja koko matkan pysyi hyvä tahti päällä.

Nyt olen pessyt hiet ja hiekat pois, käynyt kaupassa, syönyt ja tehnyt ison annoksen marjasorbettia pakkaseen jähmettymään. Eilen tein ekan erän mansikoista, mustikoista ja rahkasta, sokeria unohtamatta. Tehosekoittimessa vain kaikki sekaisin, marjat saavat olla kohmeisia, niin tulee parempi koostumus. Ennen tätä laitoin teräskulhon pakastimeen ja ainesten sekoittamisen jälkeen kaadoin ne siihen ja taas pakkaseen. Välillä täytyy muistaa käydä sekoittamassa, ettei seos jäädy kokonaan. Siitä täytyy tulla suht kiinteää ja lusikoitavaa.  On kyllä niin hyvää, ettei kaupasta tarvitse kantaa jäätelöä puhumattakaan kalliista sorbeteista.

Huomenna piipahdan koululla, keskiviikkona onkin täysi koulupäivä, torstaina tentti ja sitten pääsen täysin lomalle.  Työhakemuksia olen silti lähetellyt ja yhteen haluan erityisesti, joten olen ollut sen paikan pomoon sähköpostitsekin yhteydessä. Ja vihdoin on aikaa nettipuodin suunnitteluun ja käsitöiden tekoon! Nettipuodille saa antaa muuten nimiehdotuksia, koska myynhän siellä vain itsetehtyjä käsitöitä. Nettipuoti kuulostaa liian "modernilta" ja ei kerro sisällöstä mitään. Sieltä löytyy myös kiepputoriosio, jonne laitan välillä käytettyjä tavaroita ja vaatteita myyntiin.

Nyt täytyy taas sekoitella sorbettia ja sitten odotella, että sen voi jakaa annoksiin, ettei se yön aikana jäädy kovaksi.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Askareita

Olin aamulla taas seitsemältä valmiina lähtemään töihin, mutta en saanut keikkaa. Heräsin jo kyllä 6.45 suihkuun ja syömään, jotta olisin valmiina lähtemään kauemmaskin. Eilen oli kamala väsy, joten menin aikaisin nukkumaan ja tänään olikin sitten voimia vaikka kuinka! Järjestelin huonetta ja aivan kuin jostain olisi tullut lisää tilaa, sillä sain paljon tavaraa piiloon (kunhan löydän ne sitten, kun tarvitsen...). Ompelukoneen otin laatikostaan, onhan sillä suojapussikin olemassa. Noh, mitä sitten tehdä laatikolle? Pois en raaski heittää, jos kone pitäisi lähettää huoltoon tai jos muutan taas.  Olin tuonut kotoa ison kassillisen kankaita ja sieltä löytyikin Marimekon kappa. Siitä riitti hyvin kangasta laatikon päälliseksi. Nyt minulla on uniikki"rahi", jonka päällä voi istua, koska laatikko on nyt täynnä kankaita ja näin ollen hyvin tukeva. Ompelukseen meni varmaankin noin tunti, joten piti keksiä uutta tekemistä. Kävin varaamassa pyykkikoneet ja pesin kaksi koneellista pyykkiä.
Siivouksen yhteydessä löysin itseottamiani valokuvia, jotka teetin noin vuosi sitten. Albumissa oli sopivasti tilaa ja tärkeimmät kuvat säästän ja teen suuren kollaasin, kunhan saan hankittua ison vahvan kartongin. Aloittelin pikkuveljen kännykkäpussin tekoa. Piti aloitella jo kuukausia sitten... Pikkusiskon kännykkäpussi tyssäsi alkuunsa aikoinaan, kun ompelukone ei jaksanut tikata kangasta. Noh, veikan pussukka on viittävaille valmiina, kaulahihnan kääntäminen vain on aika hankalaa, kun jätin leikkaamatta ylimääräiset osat saumojen reunoista.  Kaikenlisäksi käytin siksak-ommelta tavallisen sijaan. Nooh, kyllä se käyttöön kelpaa.

Aamulla söin pakkasesta viimeiset sämpylät, joten niitä piti tehdä lisää. Tähän satsiin tuli mm. ruisrouhetta, kaurahiutaleita, tyrniä, kurpitsan, pellavan ja auringonkukan siemeniä, siirappia... En enää muista mitä kaikkea. Taikina kohosi hurjasti ja sämpylöistä tuli ihanan kuohkeita.
Leipomisen ja tiskaamisen jälkeen vein roskat ja kovasta sateesta huolimatta lähdin kävelylenkille. Tällä kertaa menin Oulunkylän kautta Pikkukoskelle. En mitannut nyt matkaa, mutta aikaa meni noin tunti varmaankin. Kauemmin olisin voinut ja halunnutkin kävellä, mutta ajattelin kellon olevan jo hyvin paljon.
Takaisin tultua keitin kamomillateetä ja nyt syön sen kanssa sämpylöitä ja kuuntelen Michael W.Smithiä ja Chris Tomlinia. Kohta pitäisi päästä nukkumaan,toivottavasti saan huomiselle töitä.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Farmi

 Farmin koekuvaukset ovat alkaneet,
enkä minä päässyt mukaan. Ihan hyvä, koska nyt ei olisi sittenkään minulle hyvä hetki lähteä useammaksi kuukaudeksi kuvauksiin.

Lisäksi pettymystä lievensi Norjan Farmi-ohjelma. Olin kuvitellut sen aika toisenlaiseksi... Ja siellä kilpailijoina oli nuoria opiskelijatyttösiä, stylistimies jne. joten tuskin suomalaiseenkaan halutaan ketään, joka tietäisi maalla asumisesta jotain, puhumattakaan entisajan elämästä.

Jos haluatte käydä youtubesta katsomassa  mm. Norjan versiota ohjelmasta, kirjoita  nimikenttään 'Farmen 2012 (Norge): Avsnitt 1'.

Ihan kiva sitä on katsoa, mutta kilpailijoiden pitkät löpinät ei kiinnosta, vaan se työnteko ja eläimet! Toivottavasti ensimmäisten jaksojen jälkeen kilpailijat pääsevät kunnolla vauhtiin.
-----
Minä täällä en ole yhtään vauhdissa. Yö meni huonosti, aamulla olin ihan tukossa ja pää oli kipeä. Olo oli niin raihnainen ja väsynyt, että jätin menemättä kouluun. Täällä sitä ollaan lepäilty ja koitettu syödä jotain, vaikka mikään ei maistu. Huomenna olisikin poikkeuksellisesti kahdeksan tunnin koulupäivä ja sen jälkeen työpaikan liikuntatapahtuma. Loppuviikko onkin vapaata onneksi, vaikka toivon saavani sitten työkeikkoja.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Tutustumassa lähiympäristöön

Kävin eilen siskoni kanssa katsomassa  kansallisbaletin juhlaesityksen Hartwall Areenalla. Siitä innostuneena päätin asettaa itselleni tavoitteen: syksyllä tanssiopistoon balettitunneille!

Aloitin urakan eilen suuntaamalla kauppaan ostamaan raejuustoa, rahkaa ja viiliä (josta tein lisää viiliä). Aina välillä tekee mieli sitä, mutta pelkälteen se on ollut pahaa. Noh, nyt tein viilini luomumaidosta ja -viilistä, sen yön yli kehityttyä lisäsin annokseeni banaanin ja tyrnimysliä. Oli hyvää :) Rahkaa en voi syödä pelkälteen, siksi lisään siihen aina mansikoita ja vähän sokeria.

Tänään päätin saada vähän liikuntaa ja lähdin tutkimaan Vantaanjoen vartta. Mittasin puhelimella matkaa ja sitä kertyi vain noin neljä ja puoli kilometriä, mutta nautin lenkistä hurjasti! Ikinä ei ole ollut niin ihanaa olla lenkillä. Vantaanjoki, metsää, peltoa... Ahh! Olisi tehnyt mieli jatkaa vielä pitkälle, mutta kännykän kartan mukaan olisi pian tullut tiiviisti asuttu seutu vastaan, joten päädyin kääntymään pellon ja puistojen kautta takaisin. Matkan varrella oli hieno skeittipuisto, jossa pienet lapset potkulautojensa kanssa teki temppuja, lisäksi oli hurjan jännä leikkipuisto. Sitä katsellessa toivoin, että olisin ollut lapsi vielä. Täytyy viedä pikkusisarukset joskus sinne retkelle! Lisäksi oli iso nurmialue, mihin takuulla tulen tekemään piknikretkiä. Tulen varmasti kuluttamaan tänään kulkemaani lenkkipolkua usein. Siellä kulkeminen oli kuin pieni korvike maaseudulle.

Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja aloin laittamaan ruokaa, koska sisko oli tulossa käymään. Tein aikaisemmin tekemilleni kananpojanpyöryköille tuhdin kermakastikkeen peruna-porkkana-bataattimuussia ja parsakaalia. Maistui hyvin lenkin jälkeen :)

Näin muuten hauskan jutun terijoensalavista. Monta salavaa oli istutettu lähekkäin ja ne muodostivat suuren "kupolin", jonka alla olisi tosi kiva leikkiä koti- tai ritarileikkejä. Jos joskus saan lapsia, haluaisin toteuttaa tuon idean, vaikkakin se veisi parikymmentä vuotta kasvaakseen samanlaiseksi :D

Huomenna olisi tarkoitus herätä suht aikaisin ja käydä lenkillä, koulu alkaa vasta 12.45 ja sitä on vain muutama tunti. Sitten aikaisin nukkumaan, jotta voi taas herätä aikaisin. Aamulla siitepölyn määrä on vähäisempi kuin päivällä ja olenkin joutunut taas turvautumaan kortisonitabletteihin, joskaan en uskalla niitä usein syödä. Pitää säästää niitä syksyä ja ensi kevättä varten.

Nyt puhdistan talvisaappaani tomusta (huomasin, ettei minulla ole yksiäkään kesäkenkiä, lenkkareita lukuunottamatta) ja menen nukkumaan, jos nyt tuolta linnun kovalta viserrykseltä saan nukutuksi. Mikäs se lintu onkaan, jolta tulee pitkä, vaihteleva laulu? Tityy tityy tä tä tä kikikikikiki :D

lauantai 18. toukokuuta 2013

Erityisruokavalioreseptejä

Liisu toivoi koulussa tekemieni ruokien reseptejä.

Siltä varalta, että jollekin on tulossa keliaakikko kylään, laitan myös hieman tietoa gluteenittomasta ruokavaliosta, sillä sen kanssa on oltava hyvin tarkkana!

Gluteeni on valkuaisaine, jota on venhässä, ohrassa ja rukiissa.Sitä tarvitaan taikinasitkon muodostumisessa. Gluteenittomassa leivonnassa sitko puuttuu, jonka vuoksi taikinat ja leivonnaiset ovat erilaisia kuin esimerkiksi venhäjauhoilla leivottaessa.

Säilytä gluteenittomat jauhot ja muut tuotteet erillään gluteenia sisältävistä tuotteista. Säilytä gluteenitonta leipää erillään tavallisista leivistä.

Huolehdi käsihygieniasta. Työskentele puhtailla tasoilla ja käytä puhtaita työvälineitä, peltejä ja vuokia sekä leivinpaperia. Tarjoa leivonnaiset omalta, puhtaalta vadilta tai korista. Älä paahda gluteenitonta leipää samassa leivänpaahtimessa kuin paahdat tavalliset leivät. Jauhota kakkuvuoat aina gluteenittomalla raaka-aineella.

Tavallisista leivonta- ja ruokaohjeista saat gluteenittomia vaihtamalla tavalliset jauhot gluteenittomiin. Yleissääntö on, että 1dl vehnäjauhoja vastaa 1dl gluteenitonta jauhosekoitusta.

Rakennetta voit parantaa yhdistelemällä erilaisia gluteenittomia jauhosekoituksia, hiutaleita ja rouheita.
Kohota hiivataikinaleivonnaiset vain kerran ennen paistamista. Voitele ne vedellä, maidolla tai siirappi-vesiseoksella. Ripottele erilaisia siemeniä tai pähkinärouhetta. Lisää valkuaisaineen määrää: esim. kananmunaa, maitoa, maitorahkaa tai juustoa.

Gluteenittomat leivonnaiset säilyvät lyhyemmän aikaa tuoreena, sillä ne kuivuvat nopeasti. Voit pakastaa loput.

Lihapullat  maitoallergiselle ja keliaakikolle

1dl perunajauhoja
1dl soijakermaa
½ tl vettä
½ pss sipulikeittojauhetta/ mausteita
500g (naudan) jauhelihaa
ripaus valkopippuria

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Sekoita vesi ja soijakerma perunajauhoihin. Lisää mausteet. Lisää viimeisenä jauheliha ja vaivaa seos tasaiseksi.
3. Pyörittele pulliksi ja asettele uunipellille. Kypsennä uunissa noni 20-25 minuuttia.

Pizzapohja maitoallergiselle ja keliaakikolle

1dl vettä
1/3 palaa hiivaa (noin 15g)
1/4 tl suolaa
2-2½ dl gluteenitonta jauhoseosta
1rkl öljyä

1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
2. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
3. Lisää suola, vähitellen jauhoseos ja öljy.
4. Vaivaa nopeasti taikinaksi ja levitä uunipellille (älä säikähdä koostumusta!)
5. Anna kohota noin 15-20min.
6. Lado pohjalle haluamasi täytteet, paista pizza uunissa noin 15 minuuttia.

Huomaa, että maitoallergisen pizzaan ei voi laittaa juustoa.

Sämpylät Keliaakikolle ja maitoallergiselle (jätä suluissa olevat ainekset pois/korvaa)

25g hiivaa
4dl vettä
1rkl psylliumia
1dl tattarihiutaleita
1/4 tl suolaa
½ rkl sokeria
(50g margariinia, korvaa maitoallergikolle maidottomalla margariinilla!)
(50g juustoraastetta)
4 ½ dl gluteenitonta jauhoseosta

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää psyllium ja tattarihiutaleet. Anna turvota noin 10 minuuttia. Taikina muuttuu liisterimäiseksi, se on ok.
2. Sekoita joukkoon suola, sokeri, sulatettu margariini (ja juustoraaste).
3. Lisää jauhot pienissä erissä sekoittaen.
4. Pyörittele taikinasta öljytyin käsin sämpylöitä tai kauhase isoon ruokalusikkaan taikinaa, tasoita pinta ja laita leivinpaperille. Kohota sämpylöitä uunipellillä 20 minuuttia.
5. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Mustikkapiirakka maitoallergikolle (ei sovi keliaakikolle!)

3dl sokeria
3dl YOSA-metsämarjajogurttia
100g pehmeää margariinia (maidotonta)
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
½ tl leivinjauhetta
2½ dl mustikoita

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka (halkaisija n. 27 cm).
2. Sekoita ainekset, mustikoita lukuunottamatta, keskenään, älä vatkaa. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja esipaista hetki. Lisää sitten mustikat. Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia (tarkkaile kokoajan).

Juustosarvet keliaakikolle

1½ dl vettä
½ dl tattarihiutaleita
4½ dl gluteenitonta jauhoseosta
½ dl juustoraastetta
1 tl leivinjauhetta
100g margariinia

Täyte
1 dl juustoraastetta

1 kananmuna voiteluun

1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
2. Sekoita tattarihiutaleet veteen ja anna turvota 5 minuuttia. Lisää jauhoseos, juustoraaste ja leivinjauhe. Nypi joukkoon margariini.
3. Anna taikinan levätä jääkaapissa 15 minuuttia.
4. Jaa takikina kolmeen osaan. Taputtele ohuiksi, pyöreiksi levyiksi. Jaa levyt taikinanpyörällä 6 osaan.
5. Ripottele levyille juustoraastetta. Kierrä kolmiot rullalle keskustaa kohti ja käännä sarviksi.
6. Voitele sarvet kananmunalla ja paista uunissa 10 minuuttia.

Korvapuustit keliaakikolle

2½ dl maitoa
25g hiivaa
1½ tl psylliumkuorijauhetta
1 muna
1dl sokeria
3/4tl suolaa
2tl kardemummaa
75g margariinia tai voita
5-6dl gluteenitonta jauhoseosta

Täyte:
50g margariinia
½ dl sokeria
kanelia
Voiteluun: munaa
Pinnalle: raesokeria

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon psylliumkuorijauhe ja anna turvota 10 minuuttia.
2. Lisää muna, sokeri, suola, kardemumma, pehmeä margariini ja jauhoista 3dl. Vatkaa taikinaa (sähkövatkaimella tai yleiskoneella muutama minuutti, miksei käsinkin?). Lisää loput jauhot ja vatkaa vielä muutama minuutti.
3. Kaaviloi taikina noin 35cm x 40cm:n kokoiseksi levyksi (gluteenittomalla) jauhotetulla pöydällä. Voitele levy pehmeällä margariinilla ja ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kääri levy rullaksi.
4. Leikkaa rullasta vinottain paloja, jotka ovat leveämmältä puolelta 3cm ja kapeammalta 1½cm. Nosta palat pystyyn kapeampi puoli ylöspäin. Paina molemmilla peukaloilla pullan päältä pohjaan asti. Jos taikina on kovin löysää, paista vuoat muffinivuoissa.
5. Kohota leivinpaperin päällä pellillä. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
6. Voitele puustit munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista uunin keskitasossa 10-15 minuuttia.
Huom! Puustit kohoavat vielä uunissa (ja mahd. aika paljonkin).

Pavlova-kääretorttu vilja-allergikolle

Pohja

5 kananmunan valkuaista
1tl etikkaa
2½ dl sokeria
2tl maissitärkkelystä
1tl vaniljasokeria

Täyte

3dl kuohukermaa (voit korvata jollain maidottomalla tuotteella)
2rkl sokeria
150g marjoja

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla.
2. Erottele huoneenlämpöisten munien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset ja etikka kovaksi vaahdoksi isossa kulhossa.
3. Lisää puolet sokerista vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Sekoita keskenään erillisessä astiassa maissitärkkelys, vaniljasokeri ja loput sokerista.
4. Lisää seos vaahtoon vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Levitä vaahto nuolijan avulla pellille. Paista marenkia uunin keskiosassa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut hieman väriä.
5. Sokeroi marengin pinta ja kumoa marenki työpöydälle leivinpaperin päälle. Poista varovaisesti leivinpaperi, jonka päällä marenki paistettiin. Anna jäähtyä.
6. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Levitä kermavaahto ja marjat jäähtyneelle marenkipohjalle.
7. Kierrä pohja löysähköksi rullaksi ja aseta tarjolle.



perjantai 17. toukokuuta 2013

Itsetehtyä ruisleipää ja nokkoslettuja

Eilisen työpäivän jälkeen nukahdin todella väsyneenä, mutta aamulla olo oli todella mahtava! Niinkin mahtava, että ennen kouluun lähtöä tekaisin ruisleipätaikinan (juuren pistin alulle maanantaina) ja pyöräytin pellillisen kananpojanpyöryköitä.

Kuvia ette kummastakaan saa, mutta onnistuivat hyvin. Itseasiassa odotukseni ruisleipien suhteen oli aika vähäiset, koska tekaisin juuren ilman ohjetta. Kuitenkin ne olivat mielestäni jopa parempia, kuin mummolan leivinuunissa tekemäni...

Leipomiset ja kokkailut eivät siihen loppuneet. Koulussa teimme keliakia-, vilja-allergia- ja maitoallergiapotilaille ruokaa: lihapullia, uunivihanneksia, pizzaa, mustikkapiirakkaa ja sämpylöitä.  Oli niin hyviä, että pizzaa, mustikkapiirakkaa ja sämpylöitä täytyy tehdä joskus itse!

Koulusta tullessani jäin edellisellä pysäkillä bussista, koska oli niin mukava ilma. Kannatti, sillä löysin hyvän nokkospaikan. Kipaisin kämppään viemään laukun ja nappasin sakset ja muovikassin mukaani. Hieman ohikulkijat katselivat, kun kyykin nokkospuskassa saksien kanssa :D  Kauaa en pystynyt kerätä, sillä polvet tulivat äkkiä kipeiksi. Sain kuitenkin ison kaupan kassin puolilleen! Ja pari läiskää käsiin.

Siivosin keittiössä nokkosista varret pois, koska ne olivat todella paksut. Huuhtelun ja ryöppäsin kahteen kertaan. Hurjan keltaista vettä tulikin! Ja minä aioin syödä nokkosia?! Noh, silppusin nokkoset ja laitoin jääpalamuotteihin ja pakkaseen. Odotellessa tiskasin ja siivosin huoneeni.

Laitoin lettutaikinaan nokkosten lisäksi pinaattia, koska ei olisi terveellistä nauttia niin paljoa nokkosta sen sisältämän nitraatin takia. Ja tosiaan, ahmaisin letut lähes heti, muutama oli pakko jättää huomiselle.

Nokkosen sisältämistä ravintoaineista löytyy paljon tietoa googlettamalla! Todellista Super-ruokaa ;)

Tänään en jaksanut käydä Fidalla katsomassa huonekaluja, mutta ehkäpä huomenna... Samalla voisin käydä kotona kiusaamassa pikkuveljiä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Rentoutumista työpäivän jälkeen

Olin jo päättänyt, etten enää ilmottaudu aamun äkkilähtijäksi töihin, koska en ikinä saanut kuitenkaan keikkaa. Kuitenkin ilmottauduin vielä kerran ja kannatti. Sain keikan 15 minuutin matkan päästä. Paluumatka vain kestikin sitten pari tuntia, koska Vuosaaren Alepa menee sunnuntaina remonttiin. Tottakai oletin, että siellä on jo poistomyynnit, koska Alepan sivuilla mainostettiin 16.-18. päiviä. Siellä mitään alennuksia ollut, muutakuin mausteilla. No tein kuitenkin ruokaostoksia vähän, kun kerran sinne löysin (kännykästä oli akku loppu ja minulla ei ollut aavistustakaan, missä Vuokin Alepa voisi olla. Kuitenkin yhtään harhailematta pääsin perille).

Sieltä äkkiä (äkkiä ja äkkiä, kahdella bussilla...)  puksuun laittamaan ostokset kylmään ja uudestaan kauppaan. Marjarahka-ainekset, kevätkääryleitä, bataattia ja valkosipulia muunmuassa lähti mukaan.

Huomiselle on luvassa pari tuntia koulua ja Fidan kirppistä, jos jaksan. Nyt olen aaaikas kanttuvei... Koitan tyydyttää kyltymätöntä nälkääni ja sitten menen nukkumaan! Eilen tullut Maaseudun tulevaisuuskin saa odottaa huomiseen.

Ps. Nokkoset odottavat vielä poimijaansa...

maanantai 13. toukokuuta 2013

Maaseudun tulevaisuus

Postiluukun kolahdus piristi ihmeesti aamuani, sieltä puikahti Maaseudun tulevaisuus :) Sitä oli ihanaa ja kamalaa lukea. Ei ehkä ole mitään uutta siinä, että minulla on ihan kauhea ikävä maalle ja navettahommiin. Ensi viikonloppuna pääsisinkin maalle, mutta minulla on perjantai-iltapäivällä kaksi tuntia koulua ja niiltä tunneilta ei saa olla pois... Tuollaiset kahden tunnin päivät on aika turhauttavia.

Koulu- ja työsaralla on aika hiljaista, kumpaakaan ei juuri ole, vaikka huomenna menenkin kouluun käymään asioita, joita olen jo talouskoulussa käynyt. En taida saada kuitenkaan vapautusta.

Noh, jouten en vapaista huolimatta ole ollut. Lauantaina olin Linnanmäellä ja kotiuduin sieltä kymmenen maissa. Oli kyllä rahan arvoinen reissu, sen verran sain kokea vatsanpohjalla kutitusta ja hengen salvattua ja sydämen lyömään ylimääräisiä lyöntejä. Minulla on korkeanpaikankammo. Mutta silti RAKASTAN mm. Rakettia, Kirnua ja nyt uutena tuttavuutena Ukkoa. Se oli ihan paras ja aivan kauhea. Tuli myös huomattua jälleen se, että tosipaikan tullen en pysty kiljumaan. Elikkä jos maa katoaisi jalkojeni alta tai putoaisin kalliolta, kukaan tuskin huomaisi...

Sunnuntaina menin käymään kotona (tämä opisk.asunto on "Puksu" ja Ruoholahdessa on Koti), viemässä ison matkalaukun ja ison läjän Ikean kasseja. Ja tottakai kiusaamassa mussukoita (etenkin äitiä). Vaikka käyn useasti viikossa kotona, oli järkytys huomata, miten yksi pikkuveljistäni on venähtänyt hurjan pitkäksi, ohittaa kohta minut! Ja äänikin on muuttunut :D oih ja voih kun ne poijjaat kasvaa :(

Huomenna pitäisi saada aikaiseksi hakea Postista osoitteenmuutos-kortteja. Jos joku tuttu lukee tätä ja haluaa osoitteen, pistäkää kommenttiin oma osoitteesi (en julkaise niitä).

Laitoin äsken leivän juuren alulle. Kova hinku tehdä leipiä ja sämpylöitä, mutta täytyy ensin saada edelliset syötyä! On niin kiva kokeilla eri aineita taikinaan.

Peltileipää kokeilin "vahingossa" viime viikolla. Oli tarkoitus tehdä kasvispihvejä, mutta kasvismössöstä tuli liian löysää, joten päätin mättää siihen keitettyä hirssiä, sämpylä-, vehnä- ja ruisjauhoja, kaurahiutaleita, ruisleseitä, kurpitsan ja auringonkukan siemeniä, oliiviöljyä ja jo sosevaiheessa olin lisännyt paprikaa ja curryä sekä suolaa. Tuli kyllä todella hyvää peltileipää, paiston aikana vain piti avata välillä luukkua, että sai kosteuden pois, sitä kertyi nimittäin paljon. Hiivaa en muuten käyttänyt yhtään, tuntui niin oudolta yhdistelmältä kasvisten kanssa.

Olen myös aivan hullaantunut itsetehtyihin pinaattilettuihin! Ohje on helppo: 5dl maitoa, 150g pakastepinaattia sulatettuna, 2 kananmunaa, suolaa, 3dl vehnäjauhoja. Nytkin tekee mieli, mutta tähän aikaan ei auta alkaa taikinoita väsäämään ja lettuja paistamaan. Pinaateista tulikin mieleen... Täytyy käydä huomenna kävelyllä lähiympäristössä ja etsiä nokkosta! Ja kaikkea muutakin löytyy nyt, kun vain viitsisi lähteä etsimään.

Huoneessani on juuri nyt aika trooppinen ilmasto. Tänään oli pyykinpesupäivä. Kaksi koneellista tuli pestyä (1,25€/koneellinen) ja kuivuvat nyt huoneessani, koska en halua maksaa kuivausrummun käytöstä. Hieman tekisi mieli hoitaa pesu nyrkkipyykillä...Pyykkiin menee 2,50€ viikko, enempi, jos on lakanoiden vaihdon aika. Ei sitä kotona asuessa tarvinnut miettiä pyykkiensä hintaa, eikä silloin huomannut kuinka paljon pyykkiä yhdeltä ihmiseltä voi tulla! Ihan mielenkiintoista nähdä, miten paljon yksin asuessa menee esim. rahaa ruokaan jne. Olenkin säästänyt kaikki tämän kuukauden kuitit ja kuun vaihteessa ynnään ne yhteen. Todella hyvin olen mielestäni välttänyt heräteostokset, mitä nyt Linnanmäellä törsäsin kuusi euroa metrilakuihin...

Löysin muuten pitkän etsinnän jälkeen R-kioskilta Ekoelo-lehden (2/2013). Siinä on hyvin mielenkiintoinen juttu perheestä, joka elää hyvin omavaraisesti ja käyttävät vain noin 5000 euroa vuodessa rahaa. Tuon tapaiseen minäkin haluan pyrkiä, joskin ruokavalion haluan pitää monipuolisempana.

Noh, nyt on tullut taas purettua tätä ajatusten juoksuani teillekin, suuntaan tästä nukkumaan!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kyllä nyt kelpaa...

Forumin Alepa menee huomenna remonttiin. Se tarkoittaa sitä, että sieltä on saanut ruokaa 50-70 prosentin alennuksella. Minä tottakai hyödynsin tämän ja nyt istun bussissa loppukuun ruuat mukanani. Hintaa jäi kymmenen euroa ja parikymmentä senttiä. Kampin Alepassa oli viikonloppuna, mutta en ehtinyt käydä, vaan eipä se enää haittaa :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kuulumisia

Täällä minä vielä köllöttelen patjallani muhkea aamupalasämpylä vieressä puoliksi syötynä. Alkoi yhtäkkiä niiin ramasemaan :D Viime yö oli vihdoin hieman lämpimämpi, kuin edelliset yöt. Ei tarvinnut palella. Täällä normaali huonelämpötila on noin 17 astetta, siihen tottumattomana puetaan paksut kerrokset vaatetta ja nukutaan kolmen peiton kanssa. Ikkunasta puhaltaa ja kunnolla.
Noh, toivottavasti tästä karaistun, jottei maalla omassa hökkelissä tarvitsisi sitten turvautua sähkölämmitykseen.

Molemmat kämppikset olen tavannut, tosin toinen muuttaa pian pois, joten jossain vaiheessa tulee uusi tilalle. Kaappitiloista ei ole tarvinnut tapella (mitä tosin vähän pelkäsin), hyvin on keittiökaapit ja jääkaapin hyllyt riittänyt kaikille.

Huoneeni on vielä ihan alkutekijöissään, pahvilaatikoita en ole saanut vietyä mihinkään ja vaikka täällä on enemmän kaappitilaa, ei kaikki tavarani kuitenkaan mahdu kaappeihin. Siksi kävinkin eilen kierrätyskeskuksessa katsomassa eri ratkaisuja, mutta eipä siellä ollut sopivia. Täytyy varmaan nöyrtyä ja hankkia Ikeasta tarvitsemani. Samaan hintaan sieltä saa, kuin kierrätyskeskuksesta.

Lattiaa koristaa pahvilaatikoiden ja jätesäkkien lisäksi 2000 palapelin palaa, mitkä aion jouten ollessani koota. Harmi vain, että viime aikoina olen ollut koko ajan liikkeellä ja tämä päivä tuskin on poikkeus. 12.45 on koulua, jonka jälkeen ryntään Ruoholahden kotiin katsomaan reittiohjeet työpaikan kevätjuhliin. Tässä kännykässä (jolla tämän postauksenkin muuten teen) ei näy kuin muutama ensimmäinen sähköposti ja juhlapaikan osoite on jossain vanhemmassa viestissä. Kehityspyyntö Nokialle...

Tämä puhelimen näpyttely palelluttaa sormeni. Taidankin nyt ahmaista tuon sämpylän ja viedä roskat ja koittaa järjestää tavaroita ja lähteä kouluun jajajaja...

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

...

Tänään pääsin vihdoin käymään uudessa kodissani ihan sisällä. Huoneestani tykkään tosi paljon. Kaappitilaa on niin paljon, etten mitään kirjahyllyä tarvitse (mutta saatan silti jonkun pienen hankkia "koristeille"). Kaverini huoneessa haisi vielä maali, mutta minulla oli ihan raikas huone. Ikkunan pesuun tosin pääsen. Enpä kuitenkaan muistanut katsoa, kuinka se ikkuna avataan... Ehtiihän sitä.

Keittiö oli pieni ja vähän kyllä nyrpistelin nenääni :D Siellä oli jo yksi asukas ja tiskit oli jätetty pöydille... Näyttää myös siltä, että minulla on vain yksi pakastinlokero ja jääkaapissa yksi taso. Oih ja voih, olin suunnitellut tekeväni sosekeittoja ja sämpylöitä yms. pakkaseen :D Ehkä joskus sitten hankin pikkuisen jääkaapin tai pakastimen huoneeseeni, saa nähdä. Keittiökaappeja oli ihan kivasti, mutta enpä silti voi paljoa (eikä tietenkään tarvitsekaan) astioita ynnä muita hankkia. Yleiskone tulee varmaankin olemaan huoneessani...

Jopa pienen kellarilokeron saan, vaikka siinä nyt onkin edelliseltä asukkaalta jäänyt lukko paikalleen. Ja jos sitä johonkin käytän, niin saapi toimia vain pahvilaatikoiden säilytyspaikkana (vaikka sinne ei montaakaan pahvilaatikkoa mahdu...). Pesutuvassa oli kaksi pyykkikonetta, kuivausrumpu, mankeli ja kuivaushuone. Yksi koneellinen taitaa maksaa 1,25e, ohjeet (puhelimella) maksamisesta tosin olivat todella epäselvät...

Yhteiset tilat (ns. kerhohuone) oli todella likainen ja täynnä huonekaluja. Mutta mitäpä se minua haittaa, tuskin tulisin muutenkaan siellä aikaa viettämään. Kyllä se oma huone kaikki yhteiset tilat voittaa. Niin... oma huone. Se on pienempi, kuin mitä pohjapiirustus antaa ymmärtää ja ikkuna on pieni, mutta se onneksi antaa sisäpihalle päin, toinen vaihtoehto olisi nimittäin Kehä 1. Tauluja varten seinien ylärajassa kulkee puiset listat, itse seiniin ei saa mitään naulata. Täytyy nyt vain saada mieluisia esineitä huoneeseen ja miettiä sisustus (opiskelijabudjetilla) tarkasti, ettei huone täyty tavaroilla ja, jotta se tuntuu kodikkaalta. Nojatuoli kyllä jää muuttokuormasta pois...

Katselin vielä Hoas:n nettisivuilta juttuja. Silmiin pisti teksti "Jos kutsut kavereitasi kylään muista kysyä lupa solun muilta asukkailta." Jaa että silleen... Nooh, täytyy kaikista asioista sitten sopia erikseen kämppisten kanssa.

Anyways, odotan muuttoa kovasti, vaikka se tuleekin tapahtumaan hiljalleen.