perjantai 29. maaliskuuta 2013

Ostoksia

Sain eilen Espoosta päiväkotikeikan, joten käytin tilaisuutta hyväksi, kun palkkakin tuli, ja kävin Iso Omenassa shoppailemassa. Mukaan lähti 70% alennuksesta pari korua, kaksi t-paitaa, pitkähihainen ja farkut. Farkkujen osto oli yllättäen kivempaa, kuin ennen, ja syyn näette alla:
Tummat housut ovat vanhat, Mustialan jälkeen ostetut,
vaaleat eilen ostetut, NELJÄ kokoa pienemmät :) Kahdeksan kiloa ,neljä kokoa ?!! Wow.

Lisäksi tilasin eilen Hobby Hallista monitoimikoneen, jossa on mm. tehosekoitin, lihamylly (makkarasuppilolla) ja erilaisia taikinanvatkausosia. Lisäosaksi hankin vielä mehulingon. Kunhan saan koneeni, tulee jossain vaiheessa (viimeistään uudessa kodissani) postauksia makkaran teosta ynnä muusta. 


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Muutosta

Eli kuten jo kerroin, sain opiskelijasolusta huoneen. Mihinkään lähelle en muuta, aluksi tuntui jopa, että hirmuisen kauas. Helsingin keskustassa saa opiskelijakämpässä asua vain vuoden ja vuokrakin on hurjan suuri. Pukinmäessä, jonne siis muutan, on hyvät kävely- ja lenkkeilymaastot, Vantaanjoki on ihan lähellä.
Kouluun eri kulkuvälineistä riippuen menee 30-45 minuuttia. Työharjottelu tulee olemaan noin 40 minuutin matkan päässä. Muutto ei siihen vaikuta, koska koulu antaa harjottelupaikan lähes poikkeuksetta sellaiselta alueelta, että tämä matka-aika täyttyy.

Kämpässäni on kolme huonetta, keittiö, wc, kylpyhuone ja parveke. Pesutupa ja sauna on erikseen ja kumpaankin kuuluu käyttömaksut. Olohuonetta ei ole, mutta makuuhuoneet ovat niin isoja, että sinne kyllä mahtuu oleskelemaan kavereiden kanssa. Lisäksi ymmärtääkseni talossa on myös ns. yhteiset sosiaalitilat.

Oma huoneeni on 12,5 neliötä. Siellä on vaatekaappi, pohjapiirustuksesta arvioituna vajaan metrin levyinen. Tämä kyllä riittää hyvin, koska nykyisessä vaatekaapissani on ompelukone ja kankaat sekä kirjoja, pari astiaa ja kaikkea muuta kameran ostopakkauksesta aina patalappuihin saakka.

Aikeeni on, että karsin tavaroitani pakkaamisen yhteydessä. Aina kaappien siivouksen yhteydessä olen heittävinäni paljon tavaraa pois, mutta aina niitä kuitenkin löytyy ja kertyy lisää.
            Ja uutta täytyy ostaa! Olen kahden vaiheilla, ostanko tavallisen sängyn vai sohvasängyn. Minulle sänky on paikka, jonne en halua kenenkään menevän, joten sohvasänky olisi tässä mielessä hyvä. Mutta jaksaako sitä sitten aina aamulla ja illalla laittaa? Ja ne maksavat paljon, enkä mitä vain halua.  Ruokaryhmän haluan myös, koska en halua syödä ja tehdä käsitöitä tietokonepöydällä. Ikeasta löytyi ihana Jokkmokk 99 eurolla. Mattoja ei tarvitse ostaa, koska minulla on ne itsetekemäni räsymatot. Toisaalta olen aina haaveillut lehmän- ja lampaantaljoista... Astioita, lakanoita ja pyyhkeitä ei tarvitse ostaa, niitä on kotona vaikka kuinka. Paistinpannu ja pikkukattilakin löytyy, mutta ison kattilan tarvitsen, jotta voin tehdä isoja annoksia ruokaa pakkaseen.

Televisiota en hanki. Tietysti sieltä tulee kivoja ohjelmia, kuten Tanskalainen maajussi, dokumentit ja asiaohjelmat, mutta suurimman osan niistä voi katsoa netistä. Tanskiksen jaksoja (myös uusia, joita ei vielä Suomessa pyöri) voi katsoa ilman tekstitystä osoitteesta dr.dk/dr1/bonderoeven (ei ole linkki, kopioi osoitekenttään ja jos ei toimi, googleta dr.dk /bonderoeven).

Tietokoneeni tulee aika varmasti olemaan pöytäkone, koska saan sellaisen halvemmalla ja sen voi korjata, jos se menee rikki. Nykyinen, tai oikeastaan entinen läppärini ei ole korjattavissa, ainakaan helposti ja halvalla.

Lämmintä ruokaa minun ei tarvitse tehdä muuta kuin viikonlopuiksi ja työevääksi. Paitsi tietysti lomilla. Tästä blogista taitaakin tulla sitten toukokuusta lähtien aika opiskelijaelämään painottuva :D Sitten tulee paljon ruokapostauksia sun muuta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Muutto!

No ei sentään muutto maalle (I wish). Laitoin toissapäivänä Hoasille hakemuksen ja eilenpä sitten jo sain kämpän. Vierasta seutua, muutaman kerran bussilla ajanut ohi, mutt kyllä se siitä. Ihan nättiä seutua, paljon "luonnollisempaa", kuin Ruoholahti!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Liikaa odottelua

Yksi kamalimmista asioista (niistä vähäpätöisimmistä) on odottaminen. Tällä hetkellä odotan mm. valmistumista lähihoitajaksi, maallemuuttoa, sitä ennen omaan kotiin muuttoa, omaa lemmikkiä, kesätyötä, Tansaniaan lähtöä ja siihen tv-ohjelmaan pääsyä.

Meidän kodin lähelle valmistuu tänä vuonna muutama talo, joista suunnittelen siskoni kanssa vuokraavamme asuntoa. Mieluiten asuisin kyllä yksin, mutta kaupungin vuokra-asuntoon saa ottaa lemmikin ;) Opiskelija-asunnossa ei tätä mahdollisuutta ole. Ja tietysti nyt on kamala pohtiminen, että minkä lemmikin ottaisin... Koira nyt tietysti olisi super-kiva, mutta Tansaniaan lähtö... tuskin malttaisin jättää neljäksi kuukaudeksi yksin. Angorakanit olisivat myös tosi kivoja. Ne olisi myös siskon helpompi hoitaa minun poissaollessani. Nooh, katsotaan nyt ensin, että saadaanko me edes mitään asuntoa. Jos ei, niin haen kyllä opiskelija-asuntoa.

Ja se tv-ohjelma... En jaksa odottaa, että saan tietää pääsinkö mukaan vai en! Tuonlainen ohjelma on ainut, mihin voisin kuvitella osallistuvani. Itseasiassa olinkin haikaillut tuollaisen ohjelman perään :D Tylsempi juttu on se, että se kestää todella vähän aikaa, 50 päivää. Siinä ei ehdi tehdä kevätkylvöjä, sadonkorjuuta ja talvipuhteita.

Yksi asia kanssa, mistä innostuin hieman tällä viikolla. Pääsin työni puolesta tutustumaan Kaupunginteatterin kulisseihin, tarkemmin sanottuna Viulunsoittaja katolla- näytelmän. Se tunne, kun olisi halunnut itsekin päästä lavalle esiintymään... ja täytyypä sanoa, että haluaisin tuon näytelmänkin käydä katsomassa, mutta liput ovat aika kalliit...

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Olen pakahtua innostuksesta!

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/farmi/516713-hae-mukaan-farmiin

Kiitos Anonyymi! Ilmottauduin heti ehdokkaaksi ;)

Eli Neloselta on jossain vaiheessa tulossa ns. reality tv-sarja, jossa kaksitoista ihmistä elää 50 päivää maatilalla ja kaikki tehdään vanhanaikaisesti.

Eikös olekkin ihan minua varten ;)
Jännityksellä odottelen mahdollista yhteydenottoa... *vink vink Nelonen!*

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kakkuilua

 Juhlin tänään pienimuotoisesti eilisiä syntymäpäiviäni. "Vieraina" oli van perheeni ja äitin veli ja tämän vaimo. Tein eilen töiden jälkeen kolme kakkua, jotka viimeistelin tänään.

Ensimmäisenä vadelma-mansikkatäytekakku, viiden munan sokerikakkupohjalla. Välissä siis vadelmahilloa ja mansikka-aromilla maustettua kermavaahtoa, jolla myös koristelin kakun. Päällä espanjalaisia mansikoita. Oli pakko ostaa, koska olivat niin hyvässä kunnossa ja hintakin vain 1,45e. Parempi, kuin Amerikoista lennätetyt...

Mansikoissa oli kylläkin vielä valkoiset kukkien terälehdet jäljellä. Mokomakin tehotuotanto :/

Etsiskelin erilaisia kahden suklaan hyydykekakkuja netistä. Löysin Sara La Fountainin kolmen suklaan kakun, joka näytti aivan todella herkulliselta, mutta oudoksuin käytettäviä aineksia.

Niinpä kokeilin omasta päästä tällaista:

300g Domino-keksejä (ilman täytettä)
n. 150g rasvaa (itse laitoin liikaa ja pohjasta tulikin kivikova)
Valkosuklaatäyte:
100g valkosuklaata
2 dl vaahdotettua kuohukermaa
200g maustamatonta Philadelphiaa
2 liivatelehteä (kolme olisi ehkä ollut parempi)
Suklaamoussetäyte:

6dl valmista suklaamoussea (olisikohan ollut Dr. Oetkerin...)
200g maustamatonta Philadelphiaa
2 liivatelehteä (jälleen enempi olisi voinut olla)

Viiden munan sokerikakkupohjalla tehty suklaakerroskakku ->
Koska en jaksanut lisätä täyte-suklaaseen kermaa, kovettui suklaa kivikovaksi. Koristelut suklaamoussella.

Kakkuja jäi jonkun verran vielä mutusteltavaksi.
Lisäksi kävin hakemassa Kampin Kampituspäiviltä Arnold'sin donitseja. Harvinaista herkkua, joten oli pakko ostaa paljon, kun oli kunnon syykin ;)

Huomenna aamulla hierontaa, iltapäivällä aseptiikkaa ja työturvallisuutta. Perjantaina tällä tunnilla opettelimme pukemaan ja riisumaan suojavälineitä ja putsaamaan nestetahran.