sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kännykkäpäivitys

Tietokoneeni on edelleen rikki, joten postauksia tulee aika harvoin (ei sillä että muutenkaan jaksaisin kauheasti koneella olla). Tämäkin kännykällä kirjoitettuna.

Ensimmäinen viikko harjoittelupaikassa on ohi ja tykkään hirveästi! Lapset ovat hurjan ihania, kasvattajat mukavia ja työilmapiiri rento. Rutiinit on hyvin suunniteltu ja lapset pääsevät toteuttamaan itseään monin eri tavoin (piirtäen, askarrellen, nukketeatterilla...). Tämä viikko oli enimmäkseen havainnointia, mutta hyvin paljon pääsin myös itse tekemään ja osallistumaan. Lähiaikoina vedän pienryhmälle toimintatuokion ellen useammankin, sillä ideoita on paljon ja mahdollisuuksia toteuttaa ne.

Huomenna menen seitsemäksi päiväkotiin, joten täytyy kohta mennä nukkumaan. Viiden jälkeen herätys.

Liikuntaa on tällä viikolla tullut harrastettua kiitettävän paljon. Maanantaina, eilen ja tänään olin uimassa, lisäksi tänään oli chiball-tunti ja pulkkamäessä on tullut käytyä kahdesti.

Maanantaina kävin muuten reumalääkärillä. Testeissä oli tullut positiivinen tulos, mutta kuulema yhdellä kuudesta suomalaisesta on, oli reumaa taikka ei ja minullakin nivelet näyttivät ok:lta ja ultrassakaan ei näkynyt  mitään epänormaalia. Sen sijaan niveleni taipuivat liikaa, jonka seurauksena sain diagnoosin 'nivelten yliliikkuvuus' ja ohjeen hankkia lihasmassaa tukemaan niveliä. Yliliikkuvuuden takia jänteet yms kipeytyvät välillä ja se siis selittää ajoittaiset polvi-/ym. säryt. Nyt täytyy myös kiinnittää erityisesti huomiota tapaani seisoa, huomaan usein seisovani polvet taaksepäin notkolla, tosin aika äkkiä särky muistuttaa korjaamaan asentoa.

Villapaita odottelee vielä keskeneräisenä, paljon mitään ei harjoittelupäivän päätteeksi jaksa tehdä ja viikonloppuna aika kuluu jotenkin huomaamatta. Kävin myös äitin kanssa Eurokankaassa ja sieltä mukaan tarttui kankaita mm. itselleni tunikaan ja pikkusiskolle ja -veljelle kännykkäpusseihin sekä vähän materiaalia "nettipuotiin", joka odottaa itseään.

Nyt kuitenkin painun pehkuihin, sopivasti väsyttääkin jo :)

1 kommentti:

Karjakko kirjoitti...

Pontson blogissa olisi sulle tunnustus :0)