lauantai 10. marraskuuta 2012

Herkuttelua

Sienikakkupohja:
3 dl vehnäjauhoja + 1-2tl leivinjauhetta
4 kananmunaa (huoneenlämpöistä!)
2 dl sokeria
1 dl kiehuvaa vettä
24cm vuoka, 200 astetta, n. 30min tai 200 astetta 20min ja lopuksi 160 astetta ja n. 15min

Varaa munien ja sokerin vaahdottamiseen iso kulho, kiehuva vesi vaahdottaa seosta entisestään.
Laita vesi kiehumaan (varaa hieman enemmän kuin desi vettä, koska se voi haihtua).
Vaahdota munat ja sokeri, vaahto on sopivaa, kun pinnalle tehty kuvio jää hetkeksi vaahdon pinnalle.

Lisää 1dl kiehuvaa vettä pienissä erissä (yht. noin 10 erää) edelleen vatkaimella vatkaten.

Siivilöi vehnäjauho-leivinjauheseos vaahtoon pienissä erissä varovasti nuolijalla käännellen.

Suojaa kakun pinta uunissa noin 20minuutin paiston jälkeen, jos pinta näyttää tummuvan liikaa, mutta tuo 200/150 asteen vaihto auttaa myös.

Kumoa kakku pian uunista oton jälkeen. Anna jäähtyä ja leikkaa sitten haluamasi määrä kerroksia (itsellä onnistui vain kaksi kerrosta)

Kostuta alin kerros esimerkiksi Spritellä (tai kuten minä, Mountain Dew'lla)



Tee täyte:
1prk Valio Maustettu vaniljarahka
1prk Valio Maustettu rahka Valkoinen
2dl kuohukermaa
Sitruunan kuorta (käytä luomua tai pese sitruuna huolellisesti!)

Vaahdota kuohukerma, lisää sitruunankuori, rahkat ja oman maun mukaan sokeria.

Lisää tätä rahkaseosta kerroksiin ja lopuksi vuoraa kakku lopulla seoksella, jotta sokerimassa tarttuu hyvin.

Tee itse tai osta kaupasta esim. Dr. Oetkerin sokerimassaa, kauli tomusokerin kanssa pyöreäksi, ohueksi levyksi ja painele kakun päälle. Leikkaa reunoilta ylimääräinen massa pois (ja käytä esim. koristeluun tai syötä lapsille).



Koristele haluamallasi tavalla.
Itse käytin tummaa leivontasuklaata ja sinistä geeliä. Olisi näyttänyt kyllä paremmalta ilman tuota geeliä, mutta aina käy niin, että innostun liikaa.





Annoin vielä kakun seistä kylmiössä muutaman tunnin "makustumassa" :D




Hieman yllätyin, kun lapset eivät pitäneet kauheasti sokerimassasta, tai noh, en itsekään ole koskaan siitä (tai marsipaanista) pitänyt.

Vinkki: jos haluat lisätä tekstin, älä leikkaa pullon suuta isoksi, kuten minä tein. Vaikea saada nättiä tekstiä aikaiseksi :D Käytin muistaakseni Dr. Oetkerin sinistä geeliä.
Kakun lisäksi tein tänään täytettyjä paprikoita, joista en kylläkään ehtinyt ottaa kuvaa. Täytteen tein näin: keitettyä riisiä, paistettua jauhelihaa, kuullotettua sipulia ja valkosipulia, mausteita (grillausmaustetta, viisipippuria tms. ja paprikajauhetta) sekä Creme Fraichea. Paprikat puoliksi, siemenet ja pehmeät vaaleat osat pois (ovat pahoja) ja täytettä sisään. Paistoin uunissa jonkin aikaa 200 asteessa ja jossain vaiheessa lisäsin juuston ja annoin olla vielä hetken. Parasta kuumana.

Eilen kävin koululla tekemässä englannin kokeen (ei mennyt kovin hyvin) ja siinä olikin koulupäiväni. Kävin Eurokankaassa ostamassa vähän kankaita (vaikka olisin voinut ostaa koko kaupan!) Päätin eilen siis kokeilla ompelukonetta ja koska kone aikalailla osasi itse säätää asetuksia jokaiselle ompeleelle, aloinkin heti surauttamaan mekkoa ja paitaa itselleni. Kuvia en ole vielä ottanut. Mekko onnistui hyvin, mutta paidan kanssa meinasi kärsivällisyys loppua, kun sain purkaa sitä vähän väliä. Ensin ompelin väärää kohtaa, sitten kankaat olivatkin väärin päin, ompelin liian huolimattomasti jne.

1 kommentti:

Sirkku kirjoitti...

Tuosta kakusta mainittakoon vielä, että isänpäivän aattona yöksi töihin lähtevä isä, kuin myös minä, emme olleet koskaan syöneet parempaa kakkua!
Kakkupohja oli onnistunut täydellisesti ja epäilyistäni huolimatta sitruunan kuori täytteessä oli juuri oikea valinta.
Kakku ei ollut makea, vaikka voisi luulla - päinvastoin se oli ihanan raikas ja mehevä. Näköjään ei kannata arastella sokerikuorrutteen käyttöä, jos täyte on muuta kuin sokerihilloa ja kermavaahtoa.
Annoimme kakulle arvosanaksi täyden kympin, koska niin upea lopputulos oli.
Samalla tehdään tilaus joulukuun alkuun isin synttärikakusta. Ja nyt saat kyllä tehdä rauhassa ilman epäileviä kommenttejani.
(Epäilin sitä sitruunaa).