perjantai 30. marraskuuta 2012

Asenteesta kiinni

Meillä on lunta. Sitä ei ole vain ulkona, vaan myös parvekkeella ja sitä puskee ikkunoistakin sisään. Sitä ei ole vain paria senttiä, vaan sitä on PALJON. En muista, milloin viimeksi olisi näin lyhyessä ajassa satanut näin paljon lunta.

Moni helsinkiläinen on jokaikinen vuosi yhtä avuttomia tällaisessa tilanteessa. "Taas juna on myöhässä", "hitsit kun on kylmä", "auto on ny motissa", "myöhästyin töistä", "myöhästyin koulusta" jne.

Vaikka raitiovaunua ei kuulu puolentunnin kuluttua, joukko myrtyneitä ihmisiä jököttää pysäkillä iltsepäisesti. Siinä ajassa olisivat jo luultavasti määränpäässään.

Naiset liukastelevat korkkareissaan, varsinkin teinit valittavat kylmyydestä...

Pukeutukaa hyvät ihmiset sään mukaan, älkääkä valittako! Nyt on talvi. Talvella on kylmä. Talvella on liukasta ja useimmiten talvella myös on lunta.

Menen maanantaina kahdeksaksi päiväkotiin, jossa lapset ulkoilevat säässä kuin säässä. Ja tiedättekö mitä? Sen sijaan, että tyytyisin valittamaan kohtaloani, puenkin paksun talvitakin, jonka alle villapaidan, farkkujen alle sukkahousut ja farkkujen päälle toppahousut, talvisaappaiden sisään villasukat, lapasten alle sormikkaan. Hattu on turha, koska hupun on muutenkin parempi olla päässä ja se lämmittää hyvin. Tosin lapsille olisi hyvä olla esimerkiksi ja ottaa se hattu, muuten saa kuunnella: "En mä pue hattua ku ei sullakaan oo!"  Kaulaliina suojaa kaulaa ja niskaa. Takin turkiskaulus suojaa kasvoja.

Jos minulla olisi auto, pitäisin mukana aina lapiota ja hiekkasäkkiä, taikka paria (jotta voisi sitten antaa tarvitsevalle, koska niitä tuntuu olevan). Toisaalta, jos minulla olisi auto, jättäisin sen mieluummin odottamaan kevättä.

Julkisessa liikenteessä saatan luottaa täysin vain metroon. Päiväkoti-orientaatiopäivien jälkeen taidan mielummin mennä metrolla Hakaniemeen ja kävellä sieltä, kuin odottaa ratikkaa, koska aikaisempina vuosina sitä on saanut odottaa. Ja tottakai lähden hyvissäajoin! Mikäs sen parempaa, kuin talsia ihanassa talvi-ilmassa kouluun ja ostaa automaatista herkullinen, kuuma kaakao ja lipittää sitä koulun sohvalla?

Hyppytunneilla taas menen kävelemään Töölönlahtea ympäri, vielä kun se on nykyisessä kunnossaan. Kauhulla odotan pisara-radan työmaita ja tornitaloja, hotelleja yms. hulluuksia, mitä jotkut suuruudenhullut sinne suunnittelevat.

Onneksi on enää kolme vuotta koulua, tai noh, ei itseasiassa sitäkään! Yllätys, yllätys, enää 2,5 vuotta, kun muutan maalle! Ensi viikolla käyn opon luona juttelemassa ja jätän lukion pois :P Ei minun psyyke kestänyt kovin hyvin, vaikka se ei ehkä ulospäin näkynytkään. Kuitenkin olen niin väsynyt koulupäivien jälkeen ja jos en mene jumppaan, lojun sohvalla tai sängyssä ja läksyt sekä tehtävät odottavat tekemättöminä viimeiseen palautuspäivään saakka, ellen sitten palauta niitä myöhässä. On kiva käydä koulua, mutta haukkasin liian suuren palan. Ei ole mitään järkeä ottaa stressiä ja lisää hommia, jos kuitenkaan ei tee koulujuttuja kunnolla. "Hyvä, jos läpi pääsen"- asenne saa väistyä, siitä on ollut vain haittaa, koska koko opiskelukin on ollut välinpitämätöntä ja huolimatonta. Ammattiinhan tässä opiskellaan. Meidän tulisi valmistua lähihoitajiksi, jotka palvelevat muita a-m-m-a-t-t-i-t-a-i-d-o-l-l-a ja ei minulla sitä ammattitaitoa ole, jos pääsen kursseista läpi nipin napin ja nukun tunneilla (kuten eilen). Tänään onneksi oli koulusta vapaapäivä ja sain nukuttua univelkoja pois.

Noh, nyt tuli aika tunnekuohuinen päivitys, mutta jonnekin näitä ajatuksia pitää saada purkaa, eikä kenenkään ole pakko tätä blogia lukea ;)

Alan nyt kehittelemään omaa joulutorttu- ja piparitaikinaa, jonka jälkeen teen villapaidan hihat. Tänä viikonloppuna toivottavasti saan villapaidan valmiiksi  :) Ompelukone taas odottaa kaapissa muutamaa pikkujuttua, mutta ensin pitäisi ostaa sopivan värisiä lankoja...


tiistai 27. marraskuuta 2012

Sairastelua ja talven odotusta

Viime viikon maanantaina kävimme tutustumassa päiväkotiin, mutta jouduin lähtemään sieltä kesken pois huonon olon takia. Kaksi päivää olin poissa koulusta, koska sieltä ei kauaa uskalla pois olla. Viikonloppuna taas olo oli huono, mutta eilen menin kouluun, vaikkakin lähdin sieltä taas kesken pois. Eilinen meni mukavasti nukkuen. Huomenna pakko mennä kouluun, muuten tulee hylättyjä kursseja. Lisäksi sen uuden kurssin poissaolojen korvaaminen tuottaa vaikeuksia, koska korvauspäivä olisi maanantai, mutta ne valitettavasti menee työssäoppimispaikalla orientaatiojaksolla :/ En ihmettele, miksi jotkut jättävät koulun kesken. Ei voi kahta-kolmea päivää kauempaa olla poissa koulusta. Tai noh, ihan amiksesta voisi, mutta kun on lukio myös ja lukion tunneilta voi olla vain 2-3 kertaa pois ja tällä hetkellä meillä on joka päivä lukion matikkaa eli ne poissaolot tulisi hetkessä.

Ulkona sataa VIHDOIN! Räntää kylläkin, mutta minä tykkään! Olen niin koiranilma-ihminen kuin vain voi olla! Rakastan vesisateita, myrskyjä, kovia pakkasia ja paksuja lumikinoksia.

Ja nyt tuli kamala laiskuus, etten jaksa edes ajatuksia koota tähän. Kaivaudun siis mörskääni ja uppoudun "tulevaisuus-maahani" mittailemaan navetan ovien leveyksiä, kitkemään kasvimaata, jahtaamaan karanneita eläimiä, kerimään lampaita... Palaan nykyhetkeen sitten joskus. Viimeistään huomenna koulussa, mutta nyt ei vain jaksa muuta kuin haaveilla.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Koulua, kokeita, kuntoilua ja kakarameininkiä

Meneepä aika nopeasti! Tuntuu siltä, että koulu olisi vasta alkanut, mutta lähestytäänkin jo itsenäisyyspäivää! Joululomalle on siskon kanssa Tallinnan päiväreissu varattu, olisi ollut kiva mennä pitemmäksikin aikaa, mutta siskolla on lomallakin töitä. Toivottavasti Karnaluks on auki 27. joulukuuta, toisaalta en tiedä kannattaako siellä edes käydä, koska meillä on suhteellisen vähän aikaa olla maissa ja siellä kyllä saisi ajan kulumaan liiankin hyvin! Ehkä maaliskuussa voisin mennä pidemmäksi aikaa, jos hiihtoloma sattuisi kuun alkuun. Samalla voisin juhlistaa 19-vuotis synttäreitä.

Aika menee myös niin nopeasti, että unohdan tehdä päivityksiä tänne blogiin... Osa toivepostauksista on tekemättä. Noh odotellaan, että koeviikko menee ohi. Luvassa äidinkielten, englannin ja venäjän kokeet ainakin, en muista, oliko vielä muita... :D

Huomiseksi pitäisi lukion äikän kakkoskurssille saada valmiiksi elokuva- ja kirjavertailu, minä teen sen Pikkunaisista :) Aluksi aioin tehdä Anna Ystävämme-sarjasta, mutta se olisi ollut aivan liian suuritöinen, sillä yhteen elokuvaan on tiivistetty monta kirjaa ja kuitenkin tapahtumat eivät ole kummassakin täysin samat.

Huomenna aamulla menemme luokan kanssa käymään päiväkodissa, jossa ymmärtääkseni meidän pitäisi leikittää lapsia. Saa nähdä miten luokka selviytyy. Luulen, että monia ainakin ujostuttaa eläytyä (esim. minua) :D

Huomenna on pitkä päivä, mutta tiistaina alkaakin vasta 14.15 kuten keskiviikkonakin. Niinä aamuina olisi tarkoitus perehtyä yksin anatomiaan yms. koska menen sille uudelle kurssille perjantaina. Vastapainoksi koululle olen alkanut käymään erilaisissa jumpissa, koska sain tarjouksen, jolla saan liikkua loppuvuoden 0e! Tänään olin Stretch-tunnilla, joka on siis syvävenyttelyä, keskiviikkona olin taas Core-tunnilla, joka on vatsa- ja selkälihastreeniä. Ensi viikolla onkin sitten luvassa mm. vesijumppaa ja Pumppia :)

Eilen olin pikkuveljeni kanssa siskontytöllä leikkimässä. Vihdoin oman(henkisen)ikäisteni joukkoon ;) Ehkä huominen päiväkotilasten leikityskin menee hyvin...

Nyt yritän uppoutua Louisa May Alcottin pään sisälle ja saada valmiiksi se vertailu...

lauantai 10. marraskuuta 2012

Herkuttelua

Sienikakkupohja:
3 dl vehnäjauhoja + 1-2tl leivinjauhetta
4 kananmunaa (huoneenlämpöistä!)
2 dl sokeria
1 dl kiehuvaa vettä
24cm vuoka, 200 astetta, n. 30min tai 200 astetta 20min ja lopuksi 160 astetta ja n. 15min

Varaa munien ja sokerin vaahdottamiseen iso kulho, kiehuva vesi vaahdottaa seosta entisestään.
Laita vesi kiehumaan (varaa hieman enemmän kuin desi vettä, koska se voi haihtua).
Vaahdota munat ja sokeri, vaahto on sopivaa, kun pinnalle tehty kuvio jää hetkeksi vaahdon pinnalle.

Lisää 1dl kiehuvaa vettä pienissä erissä (yht. noin 10 erää) edelleen vatkaimella vatkaten.

Siivilöi vehnäjauho-leivinjauheseos vaahtoon pienissä erissä varovasti nuolijalla käännellen.

Suojaa kakun pinta uunissa noin 20minuutin paiston jälkeen, jos pinta näyttää tummuvan liikaa, mutta tuo 200/150 asteen vaihto auttaa myös.

Kumoa kakku pian uunista oton jälkeen. Anna jäähtyä ja leikkaa sitten haluamasi määrä kerroksia (itsellä onnistui vain kaksi kerrosta)

Kostuta alin kerros esimerkiksi Spritellä (tai kuten minä, Mountain Dew'lla)



Tee täyte:
1prk Valio Maustettu vaniljarahka
1prk Valio Maustettu rahka Valkoinen
2dl kuohukermaa
Sitruunan kuorta (käytä luomua tai pese sitruuna huolellisesti!)

Vaahdota kuohukerma, lisää sitruunankuori, rahkat ja oman maun mukaan sokeria.

Lisää tätä rahkaseosta kerroksiin ja lopuksi vuoraa kakku lopulla seoksella, jotta sokerimassa tarttuu hyvin.

Tee itse tai osta kaupasta esim. Dr. Oetkerin sokerimassaa, kauli tomusokerin kanssa pyöreäksi, ohueksi levyksi ja painele kakun päälle. Leikkaa reunoilta ylimääräinen massa pois (ja käytä esim. koristeluun tai syötä lapsille).



Koristele haluamallasi tavalla.
Itse käytin tummaa leivontasuklaata ja sinistä geeliä. Olisi näyttänyt kyllä paremmalta ilman tuota geeliä, mutta aina käy niin, että innostun liikaa.





Annoin vielä kakun seistä kylmiössä muutaman tunnin "makustumassa" :D




Hieman yllätyin, kun lapset eivät pitäneet kauheasti sokerimassasta, tai noh, en itsekään ole koskaan siitä (tai marsipaanista) pitänyt.

Vinkki: jos haluat lisätä tekstin, älä leikkaa pullon suuta isoksi, kuten minä tein. Vaikea saada nättiä tekstiä aikaiseksi :D Käytin muistaakseni Dr. Oetkerin sinistä geeliä.
Kakun lisäksi tein tänään täytettyjä paprikoita, joista en kylläkään ehtinyt ottaa kuvaa. Täytteen tein näin: keitettyä riisiä, paistettua jauhelihaa, kuullotettua sipulia ja valkosipulia, mausteita (grillausmaustetta, viisipippuria tms. ja paprikajauhetta) sekä Creme Fraichea. Paprikat puoliksi, siemenet ja pehmeät vaaleat osat pois (ovat pahoja) ja täytettä sisään. Paistoin uunissa jonkin aikaa 200 asteessa ja jossain vaiheessa lisäsin juuston ja annoin olla vielä hetken. Parasta kuumana.

Eilen kävin koululla tekemässä englannin kokeen (ei mennyt kovin hyvin) ja siinä olikin koulupäiväni. Kävin Eurokankaassa ostamassa vähän kankaita (vaikka olisin voinut ostaa koko kaupan!) Päätin eilen siis kokeilla ompelukonetta ja koska kone aikalailla osasi itse säätää asetuksia jokaiselle ompeleelle, aloinkin heti surauttamaan mekkoa ja paitaa itselleni. Kuvia en ole vielä ottanut. Mekko onnistui hyvin, mutta paidan kanssa meinasi kärsivällisyys loppua, kun sain purkaa sitä vähän väliä. Ensin ompelin väärää kohtaa, sitten kankaat olivatkin väärin päin, ompelin liian huolimattomasti jne.

"Piilomainontaa" blogeissa

Oletteko huomanneet, että kun menette hyväksymään kommentteja, tulee niiden päälle mainos? Ainoa keino nähdä kommentti, on "maalata" teksti hiirellä.

Ja päivityksissä. Jotkut sanat on hämäävästi alleviivattu ja korostettu eri värillä. Laitappa hiiri tekstin kohdalle, niin esiin ilmestyy mainos.

Facebookissa sama juttu. Onko tästä mainonnasta ilmoitettu teille etukäteen? Oletteko itse antaneet luvan mainostaa blogissanne/facebookissa?

Nyt herää kysymys: Mitä seuraavaksi?

Edit: Niitä mainoksiahan on kaikkialla?!

torstai 8. marraskuuta 2012

Noniin!

Lääkäri soitti kokeiden tuloksista. Niistä ei löytynyt mitään poikkeavaa, mutta tulokset ei silti poissulje reuman tm. mahdollisuutta. Vielä jutellaan reumalääkärin kanssa ja labrassa on lähete valmiina sellaiselle aamulle, kun minulla on kipuja.

Opon luona käynti tuotti tulosta. Pääsen parin viikon päästä opiskelemaan toiseenkin ryhmään, jotta saan "tyhjiä" päiviä/tunteja täytettyä. Vähän täytyy opiskella anatomiaa ja aseptiikkaa (= tautien leviämisen ehkäisy, hygienia esim. päiväkodissa), jotta tiedän termejä yms. sillä kurssi jolle menen on 'Hoitotyön toiminnot' ja se olisi meillä edessä vasta piiiitkän ajan päästä. Nyt on sitten mahdollista, että valmistun kolmessa vuodessa! Siis jos otan tulevaisuudessa lisää muita kursseja etukäteen. Ja tämän 'Hoitotyön toiminnot' kurssin myötä vapautuu tulevaisuudessa yksi paikka kurssille, lisäksi olen jo suorittanut ensiavun ja tulevista valinnaisista saan hyväksilukuja maatalous- ja talouskoulun ansiosta. Sitten jos jaksamisen kanssa tulee ongelmia, niin jätän venäjän pois, mutta vielä ei ole aikomustakaan.

Ompelukone tuli eilen, mutta en ehtinyt kuin lukea käyttöohjeet :/ Noh, viikonloppu tulee ja jos jättäisin Elma-messut väliin ja keskittyisin koulujuttuihin ja ompeluun... tai siis ompelukoneeseen tutustumiseen. Todella hyvät ohjeet tuli koneen mukana, jokaiselle ompeleelle selkeät ohjeet ja asetukset jne.

Huomenna englannin koe, mutta en ala tänään enää lukemaan, olen sen verran väsynyt. Menen aamulla koululle harjoittelemaan erilaisilla tehtävillä.

Viikonloppuna toivottavasti ompelupostausta ;)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Huhhuh

Kiva tulla kotiin, kun sängyllä odottaa kirjapaketti (Anne Tylerin Amerikan lapset), kännykkä ilmoittaa kioskille saapuneesta paketista ja kirjastoautolta on luvassa (lasten!)leffoja sekä Kaarina Davisin Irti oravanpyörästä ja Mekkotehdas-kirja. Mukaan tarttui myös pari käsityölehteä. Vielä ei ole ompelukonetta tuotu, kovasti sitä odotan ja tekisi jo mieli päästä ompelemaan, mutta kyllä minä kestän, kun on niin paljon muuta tekemistä.

Koulussa tänään kävimme (viisi tuntia) läpi mm. lasten leikkejä ja loruja, joita tulisimme tulevassa työssämme ja jo työharjoittelussa käyttämään. Minua on aina hieman hävettänyt sellainen "Pikkukakkosen yli-innokas-juontaja"-tapa, mutta tunnilla vähän innostuin. Hei vähänkö kivaa lorutella pikkulapsille ja katsoa kun he niin suloisesti yrittävät tehdä perässä! Itse inhosin aikuisia, jotka kertoivat jotain juttua aivan yli-innokkaasti, mutta kun kuvittelen kertovani jotain lorua tai satua lapselle, on tärkeää, että lapsikin innostuu ja kiinnostuu asiasta, lapsi oppii lorujen avulla ja jos joku vain latelee niitä tylsään melankoliseen tapaan, niin eipä se kauhean kiva ole sellaista seurata.

Viimeinen tunti oli lukion äidinkieli 2-kurssia. Meillä on ollut tehtävänä lukea näytelmä ja siitä pitäisi parin/ryhmän kanssa tehdä jonkinlainen esitelmä. Tänään sitä valmistelimme ja keskiviikkona esitämme luokalle.

Kovasti olen tuota jouluaiheista postausta miettinyt. Tällä hetkellähän on sellainen tilanne, että en juurikaan vietä joulua. En anna tai ota vastaan lahjoja, en koristele paikkoja jne. Mutta kuitenkin jouluaiheiset sisustus- ja askartelulehdet, lyhdyt ja joululaulut alkavat hiljalleen saada minusta esiin sen jouluisemman puolen. Vaikka en pidä siitä ajatuksesta, että joulu olisi vain koristeita, ruokaa ja lahjoja. Vaikka sitä joulu juuri on. Joulu ei ole sama asia, kuin Kristuksen syntymäpäivä, se oli syys-lokakuussa lehtimajajuhlan aikaan. 24. joulukuuta kyllä muistellaan Hänen syntymäänsä, mutta lahjat, koristeet yms. on ihan ylimääräistä. Ja jos mennään joulu-sanan lähtökuoppiin.... Noh, onneksi ei ole ainakaan Suomessa kovinkaan paljon ihmisiä (toivottavasti ei yhtään), jotka juhlivat joulua sen alkuperäisessä merkityksessään.
           Mutta niin. Ehkä joulukuussa saan aikaiseksi tehdä jotain punaista ja paketoida ne kauniisti (ei kaupan lahjapapereihin) ja aion kyllä leipoa pipareita ja torttuja itsetehdystä taikinasta (joo äiti, luit oikein). Minun ja siskoni huoneeseen tulee jossain vaiheessa joku valokyhäelmä. Tällä hetkellä (tai oikeastaan eilisestä illasta lähtien) huoneessamme "tuikkii" led-tuikut. Ostin ne toissa talvena maatalouskouluaikoina, kun siellä oli niin ankeaa. Muistoja...

Mutta nyt syvennyn näihin kirjoihin ja lehtiin!


perjantai 2. marraskuuta 2012

Treeniä, treeniä

Eilen oli tiistaihin verrattuna parempi päivä koulussa. Päiväkodeissa työskentelevä opettaja kertoi käytännön asioita päiväkodissa työskentelemisestä, joskin tuntiin sisältyi myös asioita, jotka jo tiedän tai, jotka ovat ihan tyhmiä (ei opettajan syy, opetussuunnitelma on aika tyhmä), "3-6-vuotiaana lapsi alkaa pelkäämään mörköjä", 3-6- vuotiasta lasta täytyy avustaa pyllyn pyyhkimisessä" jne.

Tänään menin kouluun 8.30, kertasimme lukion engalnti 1-kurssin aiheita, koska ensi viikolla meillä on englannin koe. Lopun aikaa (koska tunti loppui vasta 12.30) katsoimme elokuvaa ja silloin toivoin, että olisin jäänyt kotiin nukkumaan. Noh, vaikea olisi löytää kaikille sopivaa elokuvaa...

Koulun jälkeen tein pekoni-raejuustosalaattia, jossa oli mm. paprikaa, salaattia, kurkkua, parsa- ja kukkakaalia ja keitettyä kananmunaa, jonka pilkoin ja paistoin pekonin rasvassa. Näin keltuaisesta tuli herrrkullinen, kun muuten en siitä tykkää yhtään. Mausteita en käyttänyt, pekoni antoi tarpeeksi makua.

Kävin myös ostamassa itselleni kuntosalivaatteet, menen huomenna tutustumaan yhteen kuntosaliin ja toivottavasti saan sieltä hyvän tarjouksen, koska olen aloittanut kuntokuurin. Tällä viikolla olen käynyt jo neljä kertaa lenkillä. Myös syömisiä olen katsonut sen verran, etten enää esimerkiksi karkkia pistä suuhuni ja yritän pitää säännölliset ruoka-ajat ja tietysti syödä maltillisemmin. Syöminen on ihanaa, etenkin, jos ruoka on hyvää, mutta minulla on nyt paljon parempi olo, kun en ole kokoajan ähkyssä ja ei tule niin paljoa kuona-aineita. Leipää olen syönyt vain viipaleen tällä viikolla ja vatsa ei enää tule kipeäksi syömisen jälkeen.

Ehdinpä myös käydä tänään töissäkin :) Tuo työ on sellaista, jota voisin tehdä useamminkin, harmi vain, että jotkut vuorot menisivät koulun kanssa päällekkäin ja kun lukiotunnit ovat iltapäivällä/illalla, niin en voi olla pois koulusta.

Ensi viikolla saan muuten tietää reumatutkimusten tulokset. Toki vaikka ne olisivat negatiiviset, voisi minulla silti olla reuma ja päinvastoin. Tai sitten se on jotain muuta. Tänä aamuna taas piti ottaa 1600mg särkylääkettä, kun polvet olivat niin kipeät, että niitä ei tehnyt mieli taivuttaa.

Ylihuomenna nään kahta kaveriani ja menemme kahville ja sään salliessa Suomenlinnaan. Täytyy muistaa ottaa kamera mukaan.

Ja ompelukone tulee ensiviikolla! Tekisi mieli mennä heti kangaskauppaan katsomaan (=ostamaan) kivoja kankaita. Eurokankaan sivuilta löytyi jo monta kivaa kangasta, joista aion alkuun ostaa kylläkin ihan vain muutamaa, koska ei ole paljoakaan säilytystilaa. Täytyykin viikonlopun aikana raivata tilaa ompelukoneelle ja kankaille...