keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tansania!

Olen ollut tänään niin innoissani, etten ole meinannut pysyä nahoissani. Olin tänään siis Tansania infossa ja olen siis tosiaan menossa Tansaniaan! Tarkkaa ajankohtaa en vielä tiedä, pitää löytää opiskeluista sopiva sauma, parin vuoden sisällä.

Asuisin vartioidussa talossa, jossa on länsimainen vessa ja suihku, sähköt, ilmainen netti, paikallinen puhelinliittymä, aamupala, lounas ja päivällinen, kuljetukset, viisumit ja oleskeluluvan hoidetaan. Ja Kilimanjaro näkyisi makuuhuoneen ikkunasta...

Pääsisin opettamaan ja leikittämään lapsia (joko lapsivankilaan tai orpo-/päiväkotiin), safarille, Sansibarille (linkki), tutustumaan masai-heimoon, tekemään afrikkalaisia koruja, uimaan delfiinien ja jättiläiskilpikonnien kanssa, kiipeämään Kilimanjarolle (linkki), käymään Arushassa, jossa setäni on tällä hetkellä vaimonsa kanssa ja ennen kaikkea, pääsisin AFRIKKAAN !! Ajatus tästä kaikesta peittoaa tällä hetkellä kokonaan maalle muutto-haaveet :D Ja välillä kiljahtelen kotona, että "PÄÄSEN AFRIKKAAN!!!" tai vaan hypin paikoillani. Pakahdun kaikesta jännityksestä ja ajatuksista, mitä kaikkea tulisin tekemään, näkemään, kuulemaan, haistamaan, maistamaan, tuntemaan, oppimaan... Oppisin uutta kieltä (swahili), näkisin uusia eläimiä ja uutta kulttuuria jajajajajaja.... Voitte arvata, ettei matematiikan ja äidinkielen tunneista tullut tänään mitään.

Nyt koitan rauhoittaa itseäni ja kuunnella vähän Mozartia. Harmi vain, että Eine Kleine Nachtmusik on hieman vauhdikkaampaa kuunneltavaa, mutta siirryinkin nyt Lacrimosaan :D Tulee ihan Amadeus-elokuva mieleen...

Noh, jatkan Tansaniaan tutustumista netissä ja opettelen pari sanaa swahilia venäjän numeroiden sijaan. Huomenna koulu alkaa vasta 14.15, tosin aamulla täytyisi mennä kuntosalille tai uimaan...

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuvia

Lisäsin muuten edelliseen päivitykseen tekstiä, sen kohdan tunnistaa *) -merkistä. Ja nyt on niiden kuvien vuoro...


Tämä kirja oli ihan pakko ostaa. Paljon kuvia 1800-1900 -luvuilta ja kertomuksia tavoista niiltä ajoilta.
(n. 26e, Suomalainen kirjakauppa)



 H&M:stä pari paitaa (14,95€/paita). Vasemmanpuoleinen on ns. pitsiä, huono kuva :/

Kuvan saa klikkaamalla isommaksi
Ja "vähän" kosmetiikkaa, tosin en ole noita kaikkia ostanut. =>
Vasemmalta alkaen:
puuteria, silmänympärysvoidetta, meikkivoidetta, käsivoidetta, suihkugeeliä, toista suihkugeeliä, "maitomaista" vartalovoidetta, kuorinta-ainetta vartalolle, shampoo ruskeille hiuksille, kasvovesi, hellävarainen ripsivärinpoistoaine, kasvoille voide, kuorinta/puhdistusaine kasvoille (palataan takaisin päin, etualalla), näyteripsiväri, toinen ripsiväri, viilentävä jalkageeli, kuorinta-aine jaloille, kasvonaamio ja hajuvesinäyte. Vielä on kokoelmissa Yves Rocherin (kuten kaikki edellämainitutkin ovat) BB-voide, Hamamelis 3 in 1-shampoo ja vielä yksi puteli kasvonaamiota ja kasvovettä.

Kuulostaa ja näyttää paljolta... Enpä sentään käytä noita päivittäin, paitsi tuota Pure Systems-sarjaa, koska se on niin tehokas! Eli aamuin illoin pesen kasvoni tuolla kuorivalla puhdistusaineella, sen jälkeen laitan kasvovettä (joka kylläkin on turhan paksua, usein aamuisin jätän käyttämättä, koska "kuoriutuu" kasvoista) ja kasvoveden kuivuttua tuota 4 in 1-voidetta. Jos muistan käyttää näitä, ei uusia epäpuhtauksia pääse tulemaan, mutta välillä en vain jaksa pestä kasvojani ja se sitten myös näkyy. 4 in 1-voide on tasottanut arpia poskissani ja muutenkin ihoni voi paaljon paremmin :)

Ostin myös kengät, joista en ole muistanut ottaa kuvaa, mutta laitan linkin: http://www.kookenka.fi/naistenkengat/talvikengat/3414078713.html

Huomenna koulu alkaa kahdelta kahdella tentillä ;) Aamulla sitten teen kotona koulujuttuja (only dream about it).

lauantai 22. syyskuuta 2012

Tilannekatsausta ja vastaus anonyymille

Sain anonyymiltä kommentin ja se sai minun kirjoitussuoneni sykkimään niin paljon, ettei kaikkea olisi mahtunut kommenttilootaan ja näin saisin yhden päivityksen lisää; vastaan siis hänelle tässä ja samalla tulee muutenkin tilannekatsausta.

Vaikka nyt on ollut aika hiljaista täällä blogirintamalla minun osaltani, tulee blogi silti pysymään täällä ainakin siihen asti, että unelmani on toteutunut, eli kun olen muuttanut maalle, mutta sitten vasta sitä juttua tulisikin, joten moooonta vuotta tulen tänne enemmän tai vähemmän kirjoittelemaan. Ja tottakai, kun olen muuttanut maalle, niin sisältö tulee muuttumaan merkittävästi. Sitten jutut evät enää ole opiskelijatytön lurituksia ja valituksia Helsingissä asumisesta, vaan pitkiä tekstejä maalla asumisen ilosta ja onnesta, eläimistä, omavaraistaloudesta, pienviljelystä ja varmasti myös tulevan tilan kunnostustöistä ja PALJON KUVIA (ja sitten minulla toivottavasti on kunnon järkkäri, jolla saa hyviä ja hienoja kuvia). Toki tulen sitten myös kirjoittamaan maalla asumisen mahdollisista haasteista (tosin veden kanto yms. on ihmisestä itsestään kiinni, pitääkö siitä vai ei). Sähkökatkot eivät tule olemaan minulle maailmanloppu, sillä omistan vain puulieden, ulkohuussin, itsetehtyjä kynttilöitä ja vaikka minulla olisi sähkövalot ja pakastin (jääkaappi=maakellari), kynttilät hoitavat valaistuksen ja pakastimelle teen peitteen, joka eristää sekä voisi tehdä niinkuin Pieni talo preerialla-kirjassa ja talvella ottaa järvestä jäätä ja säilöä ne sahanpuruihin kesää varten... Ja pakkasella pakastin on tietysti muutenkin pois päältä ja pakasteet ulkona :) Paljon ideoita ja ajatuksia, joita olisi niin ihanaa siirtää paperille kuvin, mutta en ole saanut sitä piirtämisen/maalaamisen taitoa, joten joko alan opettelemaan piirtämään "aidosti" tai jatkan maalais-aiheisten blogien ja lehtien lukemista ja haaveilemista.


Sitten no poo. Viime vuoden lopusta kevääseen olin siis täysin no poo-linjalla, sitten olin reissussa, jossa erehdyin käyttämään muutaman kerran "tavallista" shampoota, jolloin tietty päänahan rasvatasapaino järkkyi ja päänahka ärsyyntyi. Sitten voitin eräästä kilpailusta Sunsilkin shampoon, hoitoaineen ja hiusnaamion, jotka eivät ärsyttäneet päänahkaani ja tekivät hiuksistani niiiiin ihanan sileät ("korjaavat" hiusta), että käytin ne shampoot loppuun. Tällä hetkellä en ole no poo-linjalla, käytän Yves Rocherin Hamamelis 3in1-shampoota, tosin on useita päiviä, jolloin en käytä sitäkään. Olisi tarkoitus taas alkaa no poo-linjalle, koska hiukseni rasvoittuvat taas jo seuraavana päivänä pesusta, no poon aikana ei tätä ongelmaa ollut. Ainoa haitta no poossa oli hiusharjan likaantuminen. Aina hiuksia harjatessa harjaan jäi hirveästi jotain harmaata, pölyä? Tosin pesu aina auttoi, mutta tuo lika-ongelma oli siis niinä päivinä kun en pessyt hiuksia.
*)Olenko värjännyt hiuksiani koskaan? Ensimmäisen kerran sain siskon mössöjämistä pari raitaa neljännellä luokalla. Seitsemännellä luokalla värjäsin parin kuukauden välein tummanruskeaksi (= mustaksi) ja kahdeksannella luokalla omaa hiustenväriäni vaaleammaksi, joka näkyy nyt tietyssä valossa latvoissa oranssilta :D En ole värjännyt hiuksiani n. 3-4 vuoteen ja toivottavasti en ikinä enää värjää.
Meikit taas... Kaksi viime vuotta olin täysin ilman meikkejä. Sitä ennen minulla oli siskon vanhoja puutereita, meikkivoiteita ja ripsivärejä. Meikkaan tällä hetkellä aina välillä. Myönnän, että siihen vaikuttaa ympäristö eniten, eli toisinsanoen luokallani olevat tytöt.
Yleensä laitan vain Yves Rocherin bb-voidetta ja ripsiväriä yläripsiin, joskus kun aamulla on aikaa ja innostun liikaa, saatan laittaa koko naamaan (Yves Rocherin, jälleen) meikkivoidetta (joka on aivan liian väärän sävyistä) ja kulmakarvoihin Lumenen kulmageeliä. Ihoni ei kyllä pidä yhtään meikistä, joten yritän päästä meikkaamisesta eroon... Ärsyttäviä turhamaisuuksia :( Joista on vain haittaa (saa varoa, ettei likaa takin kaulusta/kaulaliinaa meikkivoiteeseen, ettei vesisateessa ripsiväri leviä, että laitan meikkivoidetta myös kaulaan, ettei näy meikkausrajoja... Turhaa ajan ja rahan hukkaa).

Ja kehtaanko edes kertoa siitä elinikäisestä karkkilakosta... Noh, katsoin kyllä mitä (e-aineita) pistän suuhuni, mutta nyt taas olisi tarkoitus alkaa uudestaan totaaliseen lakkoon. Karkkeja syödessä tuli taas mieleen, miksi kaksi vuotta sitten siihen lakkoon aloin (ja siis kaksi vuotta siinä lakossa pysyin).

Ja koulu... noh, tulee taas mieleen, millaista maatalouskoulun oppitunneilla oli. Lukio-opettajakin ihmetteli, että miten oppilaat voivat käyttäytyä niin lapsellisesti! Lähes päivittäin meinaa hermot mennä, vaikka yritänkin pitää kaiken sen sisälläni ja olla näyttämättä niille tietyille henkilöille ajatuksiani, koska se ei olisi kaunista kuultavaa/katsottavaa ja tuskin pystyisin hillitsemään itseäni kun vauhtiin pääsisin.

Tällä hetkellä ikävystyttävin aine on äidinkieli, koska teemme pilkku-, yhdyssana- yms. juttuja, joita olen tehnyt kymmenen vuotta jo... Englanti myös on tuskastuttavaa, mutta huomenna on tarkoitus pureutua meidän koulukirjaan kunnolla, jos se auttaisi. Se kun vain on tosiasia, että jos en pääse englannin yo-kokeista läpi, ei minusta myöskään voi tulla lähihoitajaa. Joku voisi ajatella, että turha vielä on huolehtia yo-kokeista kun ne ovat vasta kolmen vuoden kuluttua, mutta jos en heti ala panostaa englantiin, niin sitten on hurjasti ongelmia silloin, koska niitä on nytkin.

Venäjä menee hyvin, venäläinen kaverini hieman ihmetteli, miten parin oppitunnin jälkeen äänsin sanoja niin hyvin. Olisi kiva yrittää kirjoittaa venäjää, kaunolla. Venäjän opiskelu on siitä helppoa, että se on kuin opettelisi taas ekaluokalla kirjoittamaan ja lukemaan ja toistaa vain sen, mitä opettaja sanoo. Ja venäjän kieli on niiin loogista! Ja sanat niin tuttuja eri kielistä. Tunneilla opimme myös Venäjän kulttuurista.

Ja lisää uusiin kulttuureihin tutustumista voi olla luvassa, sillä aion hakea stipendiä kuudeksi viikoksi Tansaniaan työharjoitteluun! En kuitenkaan halua ottaa mitään lisästressiä ja työtä, joten ajatukseni ovat vielä sillä tasolla, että pohdin reissun hyviä ja huonoja puolia, tutustun Tansaniaan netin kautta jne. Eli sitten kun asia on ajankohtaisempi, niin olen toivottavasti varmistunut lähdöstä, ettei vain kävisi niin, että kaikki lyödään lukkoon ja sitten peräännynkin. Voi että, olen aina halunnut Afrikkaan ja nyt sinne pääsy on näinkin helposti mahdollista! Safari! Joka muuten tarkoittaa swahiliksi matkaa ;)

Huomasin muuten äsken, etten ole kirjoittanut Kangasniemen-viikonlopustani! No siitä nyt ei niin paljoa kirjoitettavaa ole, mutta minusta olisi hyvä edes jotain siitäkin kertoa, koska olen kuitenkin sinne lähdöstä aikoinani maininnut. Eli olin tässä vähän aikaa sitten viikonlopun Kangasniemellä. Eno heitti minut ystäväperheen luo, jossa olin yötä ja sieltä menimme leirikeskus Pismiin, jossa oli Kangasniemen helluntaiseurakunnan järjestämä päivä. Laitoimme ruokaa, söimme, leikimme ja pelasimme, uimme ja saunoimme, lauloimme ja rukoilimme ja vain juttelimme. La-su-yöksi menin mummolaan ja sunnuntaina palasin Helsinkiin mukanani omenia, karhunvattuja, mansikoita ja keuhkoissa ihanaa maalaisilmaa :)

Hain tänään siskontytön meille yökylään (tai oikeastaan Minulle) ja nyt on meillä nukkumaanmenoaika. Jatkan huomenna kuvallisella päivityksellä. Huomenna täytyy myös tehdä kaksi kouluainetta ja lukea maanantaina oleviin matematiikan ja palvelujärjestelmä ja sen kehitys-tentteihin.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Lupasin

Niinpä niin. Taas lupasin, että teen päivityksen ostoksistani ja koulunkäynnistä la-su aikana, mutta toisin kävi! Lauantai ja sunnuntai oli täynnä kaikkea puuhaa, lauantaina vein pikkusisaruksiani uimaan ja saatoimme pienimmän siskontytölle yökylään, laitoin ruokaa ja kävin kaupassa. Sunnuntaina yritin siivoilla sieltä täältä ja pian äiti, isi ja pikkusisko ja -veli tulivat mummolasta ja alkoi auton tyhjennys loppukesän ja alkusyksyn sadosta. Sitten olinkin niin väsynyt, että menin jo seitsemältä nukkumaan.

Osallistuin koulun kautta työkykypassi-koulutukseen, johon kuuluu liikkua yhteensä 40 tuntia tiettyyn päivään mennessä. Eilen kävin sitten lenkillä ja tottakai unohdin katsoa kellosta aikaa :/
Torstaina olisi tarkoitus mennä uimaan.

Tänään muuten sattui jotain ikävää :( Joku yritti päättää elämänsä hyppäämällä kuudennen kerroksen parvekkeelta. Päätyi ambulanssilla pillit vinkuen sairaalaan.

 Olen nyt hyppytunnilla. Äsken oli englantia, joka ei suju minulta yhtään. Eilen hieman järkyttyneenä tajusin, että jos en pääse englannin yo-kirjoituksista, en myöskään sitten voi valmistua lähihoitajaksi. Ehkä se kuusi viikkoa ulkomailla työharjottelussa ei olisikaan hullu idea... Ja ehkä pitäisi hankkia ala-asteen englannin kirja ja alkaa opettelemaan asioita alusta.

Seuraavaksi meillä on ruotsia, joka myöskään ei ole minun vahvimpia aineitani, mutta ei se yhtä huonosti mene kuin englanti. Viimeisenä minulla on venäjää, joka ei olekaan niin vaikeaa kuin mitä alussa odotin :) Olisi kiva yrittää kirjoittaa venäjä yo-kokeissa kaunolla. Joku oli saanut laudaturin!
Tänään siis pääsen koulusta 18.25 ja sen jälkeen tekisi vain mieli mennä nukkumaan. Huomenna alkaa 8.30 ja loppuu myös 18.25. Toppen! Noin puolentoista kuukauden kuluttua helpottaa, kun jää vain kaksi 18.25-päivää.

Päivitys ostoksista saa nyt odottaa varmaankin perjantaille...

perjantai 14. syyskuuta 2012

Viikonloppu suurperheen äitinä

Äiti, isi sekä pikkuveli 11v ja pikkusisko 14v lähtivät aamupäivällä mummolaan Kangasniemelle. Minä ja kolme muuta täysi-ikäistä lasta jäätiin kotimiehiksi valvomaan kuutta alaikäistä muksua. Vaikka eipä niitä ole ainakaan tähän mennessä niin hirveästi valvoa, olleet tosi kiltisti :)

 Koulun jälkeen hain viisivuotiaan pikkusiskoni päiväkodista, tiskasin ja laitoin lohen uuniin ja tein perunamuussin (Apetit'n "purkista"). Tiskasin vielä toisen koneellisen, kävimme kirjastoautolla ja nyt pienimmät katsovat kirjastoautolta lainattua elokuvaa. Kohta mennään unten maille (alkaa mielikuvitus laukkaamaan kun ajattelen Unten Maita, mieleeni tulee kukkaniittyjä, peltoja, metsää, puroja, järviä, eläimiä, auringon paistetta ja samaan aikaan vesisadetta, sateenkaari, lepattavat perhoset...), minullekin uni maistuu paremmin kuin hyvin, yksi pitkä kouluviikko taas ohi. Tai noh... Vain yksi kymmenen tunnin koulupäivä ollut tällä viikolla, mutta neljänä päivänä olen päässyt 18.25 koulusta... Ja kun niin paljon kaikkea pitäisi tehdä juuri illalla...

♥ Sisko oli tyttönsä kanssa meillä ja oih ja voih kun pieni siskontyttö oli ihana! ♥ Tuli halaamaan koko ajan ja istui sylissä ja naureskeli. En kestä! Se tunne, kun pieni lapsi kirjaimellisesti kiipeää syliin ja rutistaa ja antaa suukon ja viipyy sylissä pitkän hetken 

Huomenna tai ylihuomenna päivitystä ostoksista ja koulunkäynnistä.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Ihanat, ihanat Duggarit!

Olen todella "hullaantunut" Duggareiden tv-sarjaan :) Nyt uusin tuotantokausi on tullut YouTubeen ja vaikka entistä on vielä muutama jakso katsomatta, on pakko katsoa heti nämä uudet!

Oheista linkkiä klikkaamalla voit itsekin käydä katsomassa:
http://youtu.be/eyNy7udJyro