perjantai 2. joulukuuta 2011

Kotiäitiä taas leikkimässä

Äiti lähti aamulla kuuden maissa mummolaan Kangasniemelle tekemään perunkirjoitusta. Minä heräsin seitsemältä syömään aamupalaa ja herättelemään toisia. Pikkupojat olivatkin jo heränneet itse, yksi oli ehtinyt jopa pelaamaan PlayStation3:sta. Äiti saa usein herättää tiettyjä lapsia moneen kertaan. Yhtä pikkusiskoistani jouduin viiden minuutin sisällä käydä VAIN kolmesti herättämässä ja heräsi hän viimein, ilman huutoa tai valitusta.
Äiti oli tehnyt leipiä valmiiksi, joten minun tarvitsi antaa aamupalaa vain neljälle. Tämän jälkeen täytin tiskikoneen, ripustin vähän pyykkiä kuivumaan, kävin netissä ja ennen puolta yhdeksää olivat kaikki lapset matkalla kouluun ja minä saatoin yhden pikkusiskoistani Pasilaan kouluun.

Kotiin palattuani jatkoin pyykkien ripustamista ja etsin netistä raparperipiirakan ohjeen. Vanhin siskoni tuli meille ja vei roskat ja imuroi. Kävin Tirtetan kanssa kaupassa ostamassa vaniljakastiketta ja isille synttärilahjaksi tummaa suklaata ja patukan työevääksi. Ihan hyvän ohjeen piirakalle löysin, mutta vaikka ohjeessa luki "uunipellillinen", olisi minun pitänyt tehdä vähintään kaksinkertainen taikina, mutta ei se mitään, tuleepahan syötyä.

Puoliyhdeltä tulivat ensimmäiset koululaiset. Onneksi niin aikaisin, kouluruokailusta oli vain vähän aikaa, joten eivät olleet nälkäisiä. Pikkusiskon kävin myös hakemassa sieltä Pasilasta. Matka kesti harvinaisen kauan, kun jouduimme odottamaan kymmenen minuuttia molempia ratikoita.

Kotiin päästyäni haukkasin äkkiä jotain ja aloin kuorimaan perunoita. Unohdin sitten kattilan hellalle ja kun viimein muistin perunat, ne olivatkin juuri sopivia! Yleensähän keitän/höyrytän niitä liian vähän aikaa. Lämmitin myös paistisuikaleita (mitä lie), jotka äiti oli eilen paistanut valmiiksi. Njami kun olivat hyviä :P Salaattina yksinkertaisesti paprikaa ja keräsalaattia tai mitä lie.

Nyt on siis ruokittu 13 ihmistä, ripustettu kaksi korillista pyykkiä, täytetty ja tyhjennetty tiskikonetta kahdesti, tyhjennetty potta vain kerran, katsottu Hurjaa remonttia ja luettu blogeja, niin ja käyty kaupassa kaksi kertaa. Eilen kannoin yhdeksän litraa maitoa kaupasta, vaikka sitä oli vielä kotona arviolta kuusi litraa, tänään piti sitten käydä ostamassa lisää. Isot pojat tykkää ottaa kokonaisen tetran ja juoda siitä suoraan.

Täällä on ollut yllättävän rauhallista vaikka on sadepäivä! Ollappa tällaista joka päivä... Äitin päiviin kuuluu kyllä paljon muutakin kuin nämä, mitä olen itse puuhaillut (laskut ja muiden asioiden hoitaminen, onneksi on netti!) ja tietysti kaikki lapset haluavat äitiltä huomiota koko ajan ;) Oli muuten niin söpöä, kun yksi pikkuveljistäni tuli koulusta, hän huusi ovella äitiä ja sanoin, ettei äiti ole kotona, niin hän siihen: "sinä olet äiti". Lutunen Paaponen <333 Ja on nuo kaikki veljet niin söpöjä. Perheen nuorin poika (joka on jo!! 8-vuotias) aina sanoo: "Minä hakkaan Sotiris Ninistä" (eli siis minua), mutta silittääkin/taputtaakin hellästi :I <333 aws
Haaveilen suurperheestä ja tällä tavalla saan hyvin esimakua. Toisaalta "henkinen" puoli ei minulle ole niin hyvin paljastunut, kuin mitä se varmasti äideille on (huolet, ilot, raha-asiat, lasten koulunkäynti ja hyvinvointi, oma terveys yms.).

Nyt vain odottelen, koska alkaa "milloin äiti tulee kotiin"-kyselyt.

Eilen taas olin koko päivän siellä yläasteaikaisella koulullani. Aamupäivän hoidin erään opettajan lasta (jolla on ilmeisesti leimautumisvaihe. Vain äidin syli kelpasi) ja iltapäivällä menin avustamaan 1-2 luokkien liikuntatunnille. Telinevoimistelua oli vuorossa ja kyllä minullekin tuli hiki :D Liikuntatunnin jälkeen veimme oppilaat koululle ja minä aloin imuroimaan yläasteen puolta. Koululta suuntasin kaupungille. Kuopion serkkuni oli nimittäin käymässä :)

2 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Aika haipakkaa tuo sinun "kotiäitileikkisi", mutta eikö olekin kiva huomata, miten hyvin sitä tarvittaessa osaa ja pärjää?

suvi kirjoitti...

Ai että kuulostaa niin ihanalta...sinusta muuten olis suurperheen äidiksi,ihan oikeesti!:)