perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kuopijossa

Niin olen nyt täällä, oikeastaan olin jo eilen. En vain ole jaksanut ja ehtinyt päivitellä ;)
Bussi- ja junamatkat sujui eilen hyvin, ei mittään onkelmia. Iltasilla saunottiin.Yön nukuin parhaiten ikinä (saattaa joltain kadota patja pian, mikäs patja-riippuvaisuus miulla on?). Huomaako, että jollekin on tullut murre-sekasoppaan uutta ainesta?

Tänään aamulla heräsimme noin puoli seitsemän ja söimme aamupalan ja läksimme serkkuni lukioon. Sain olla tunneilla mukana kuunteluoppilaana. Lukio vaikutti todella rennolta ja opettajat olivat todella mukavia ja aurinkoisia! Eniten pidin italian tunnista, kivan kuuloinen kieli ja tuntui niin tutulta, vaikka kieltä en koskaan varsinaisesti ole opiskellut (muuta kuin itse joskus+ katsellut italian kielellä lastenohjelmia).

Lukiossa oli myös "vappurieha", jonka ohjelmanumeroista sain ideoita, joita toivottavasti toteutamme Mustialassa tuleville ykkösille syksyllä. Lukiosta jolkoteltiin Kuopion keskustaan, jossa kierreltiin kauppoja ja kirpputoreja, Tirtetalle ostin kukkopillin tuliaisiksi ;) Sitä kun on halunnut aina joskus siitä asti, kun näki Eemelillä sellaisen. Kävimme myös pizzalla ja hui kamala, kuinka isoja ne oli! Siis "normaalipizza", mutta isompi kuin Helsingissä vaikka Kotipizzassa taikka missään muualla! Ja en tietenkään jaksanut syödä kokonaan, mutta ei sitä nyt poiskaan viitsinyt heittää. Onpa nyt ilta-/aamupala taikka huominen ruoka :D Ja muutes, hintakaan ei ollut paha, 5,50e. Ainut miinus oli se, että otin limua, jonka piti olla Spritea, siis siinä laitteessa, josta sitä otetaan, oli sen merkki, mutta maistaessani sitä huomasin sen olevan vissyvettä...

Sitten menimmekin Kuopion vapaaseurakuntaan varkki-iltaan. Siellä oli kivaa ja paljon eri-ikäisiä ja -näköisiä nuoria :) Ruoaksi saimme spagettia ja jauhelihakastiketta. En Helsingissä ole viihtynyt nuortenilloissa, mutta tuolla viihdyin :)

Nyt olemme taas serkuilla ja valmistelemme nukkumaan menoa. Huomenna ohjelmassa on Tanskalaista maajussia (svt5 15.55) ja lissää seurakuntailua. Äitille tiedoksi, etten itsekään vielä tiedä koska lähdemme Kangasniemelle. Tehtävälista on näytetty enolle. Niin ja unneutin puhelimessa huastoo, että terveisiä kottiin!

2 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Kaekki jo makkoo tiälä, isoja poekija lukkuuottamata. Kerrotaa uamula.
Muistakee soettoo mummole, millo mänette sinne Laotakankaale. Viekee syömiseenne männessänne, mummo sano, jotta hää ei arvana varata mittää ruokoo, ku ei tiiä, millo työ määtte.

(Miikalla on niin ikävä sua, että se sanoo joka päivä "on se hyvä, ettei sotiris ninis ole täällä". Se on entistä söpökämpi.)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kylläpä kuulosti mukavalta että Kuopio on käyttäytynyt ja näyttäytynyt mukavalle Sinusta!
Tunnen ihan kotiseutuylpeyttä!