torstai 20. tammikuuta 2011

Lettuja, pyykkäystä (apua ne pyykit unohtui!)...

Heti saavuttuani Mustialaan menin ja iskin kaikki sikala- ja navettavaatteet koneeseen ja pistin koneen käyntiin. Käskin itseäni laittamaan muistutuksen tunnin päästä, kun kone olisi lopettanut. Unohdin.
Aloin lukemaan blogeja ja kituuttelemaan nälässä. Päätin paistaa lettuja itselleni ja kahdelle kämppikselleni. Jääkaapista löytyi sopivasti kaksi kananmunaa ja purkki maitoa. Jauhoja jouduin "lainaamaan" kämppikseltä. Hunajan unohdin kokonaan taikinasta. No jaa, ei se ole koskaan siinä edes maistunut. Taikinasta tuli liian paksua, desimitassa oli merkit vain sisäpuolella ja onnistuin  täyttämään mitan ihan reunoja myöten, joten en nähnyt missä merkki on, joten... Niin ja vatkain oli jossain muualla (taas), joten käsin sitten sekoitin ja tietysti siitä tuli vähän paakkuista. Hella kuumenee älyttömän nopeasti, "uusi" paistinpannuni on vielä niin hyvä ettei rasvaa tarvitse paljoakaan. En koskaan opi. Ensimmäinen ja toinen lettu tuli oikein kypsäksi. Liiankin, mutta kyllä ne kämppiksille kelpasi. Sitten alkoi tulla niitä todella vaaleita. Alkoi väsyttää lettujen paisto ja se kuumuus, joten en antanut värin häiritä. Nyt olen syönyt kuusi pienehköä lettua (kun on niin pieni pannu) ja taidan syödä lisääkin. Ja aamupalaksi voisin ottaa niin ei tarvitsisi alkaa ruisleipää sulattamaan ja täyttämään jne. Näin siis, jos lettuja enää on aamulla. Ja hilloa... sehän oli täysi äsken! Nyt siitä on enää noin kymmenesosa jäljellä.

Viime yö oli ollut asuntolaohjaajalle työntäyteinen kuulema. Iltamien takia huoneisiin siirtymisaikaa on siirretty parilla tunnilla. Eipä kukaan tainnut odottaa as.ohjaajan vielä kahdentoista jälkeen täällä liikuskelevan, mutta näinpä vain oli. Ja onneksi! Yksi oli ensin kaatunut ja sitten sammunut portaikkoon (ambulanssi kävi kai), yksi pakeni puhallutusta ja muutamalta tuli promilleja. Aijjaijjai. En oikein ymmärrä, että miksi ne juo aina uudestaan ja uudestaan, kun jäävät kuitenkin kiinni!

Ääh, nyt olisi vähän niinkuin pakko mennä ripustamaan pyykit kuivumaan ja mentävä nukkumaan. Aamulla viiden jälkeen herätys, aamunavettaa :) Niin ja huomenna kotiin! En vielä tiedä monen bussilla tulen, riippuu siitä, kauanko navetassa menee ja ehdinkö sen jälkeen vielä terveystiedon tunnille.

2 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Kaikkiko ne tänään paistaa lettuja?!

Anne-Mari kirjoitti...

Äippä, lue sähköpostis ;)