maanantai 27. joulukuuta 2010

Haaveita, toiveita ja unelmia

Joskus julkaistiin artikkeli siitä, että päivällä haaveilevat ovat masentuneita usein,  (tai jotain sinne päin) mutta täytyy sanoa, että jos haaveet ovat realistisia, niin en minä ainakaan silloin masennu. Nimittäin olen jo toteuttamassa yhtä, suurinta, haavettani taikka unelmaani. Opiskelen maatalouskoulussa ja olen aina vain lähempänä unelmaani.

 Yhtenä päivänä mietin, että pakkoko sitä on maatalouskoulua käydä siksi, että haluan maalle (mistä noita ajatuksia oikein tulee?) .  Sitten tajusin, (no tajusin ja tajusin) että kuinka sitä sitten osaisin lehmiä, kanoja ja muita eläimiä hoitaa, kuinka tietäisin mitään tilan pidosta, raha-asioista ynnä muusta. Aina lukiessani opetussuunnitelmaa, löydän aina vain lisää kaikkia minua kiinnostavia aiheita. En ennen edes kuvitellut, mitä kaikkea oman tilan pyörittämiseen kuuluu. Ja nyt, kolmessa vuodessa opin suurin piirtein kaiken tarvitsemani! En keksi mitään, mitä jäisin vielä kaipaamaan. Oma maatila on minulla haave numero yksi. Toki tämä kattaa kaikki eläimetkin ;) Vaikka koiran voisi listata haaveeksi numero yksi plus... Jos en maatilaa saisi, tyytyisin koiraan. Mutta nyt, kun minulla on mahdollisuus, en tyydy niin "vähään".

Muita haaveitani on ollut jo jonkin aikaa matka Afrikkaan. Ja ei missään loma-mielessä vaan ihan hyväntekeväisyyden nimissä. Tahtoisin päästä kuvaamaan afrikkalaista elämää, eläimiä ja varsinkin ihmisiä ja auttamaan. Afrikka on minusta kiehtovin paikka maapallolla. Se on niin erilainen. Kulttuuri, ihmiset, luonto, kaikki! Mutta tällä hetkellä en pidä kovinkaan todennäköisenä sitä, että pääsisin sinne... Tietenkään en vielä tässä iässä ja tulevaisuudessa pitäisi olla rahaa, porukka ja kaikki. Mutta ehkä joskus... kuka tietää ;)

Olen myös haaveillut usein ja vielä välillä haaveilenkin, oman pikku putiikin pitämisestä. Mitäkö myisin? Sillä ei ole niin väliä. Sisustustavaraa, antiikkia, itse tekemiäni ruokia tai tavaroita...

Tahtoisin myös perustaa lehden (voi juku näitä haaveita!). Lehden, jonka kaikilla olisi varaa ostaa, joka antaisi arjen vinkkejä, kertoisi tavallisista ihmisistä, koskettaisi, auttaisi...

Kirjojakin haluaisin kirjoittaa. Minulla vain tuppaa jäämään kaikki tarinat kesken. Koulussa taas en pystynyt lopettamaan. Pisin kouluaineeni oli yli kolmekymmentä sivua. Ja silti opettaja luki sen luokalle. Pidän kirjoittamisesta todella paljon, mutta toisaalta lukisin mieluummin toisten kirjoja... laiskuutta? Tahtoisin vain, että tyttökirjoja olisi enemmän. Suomalaisista kirjoista en juurikaan pidä, Selja poikkeuksena. Anna-, Runotyttö- ja muut kirjat olen lukenut ja nyt on enää vaikea löytää luettavaa. Toki esim. L.M. Montgomeryn kirjoja julkaistaan vielä, Sara-tarinatyttö on kait uusimpia.

Tahtoisin oman kylän, jossa olisi vanhanaikaisia, yksinkertaisia taloja, joita myisin ja vuokraisin samanhenkisille ihmisille. Kylässä ei olisi autoja (ei tarvitsisi, kun se olisi niin pieni paikka) eikä tehtaita, elektroniikkaliikkeitä, ei isoja ostoskeskuksia, vain muutama pieni putiikki, metsää, luontoa, eläimiä... Kaikki olisivat hyvinkäyttäytyviä, iloisia. Ei kiroilua, ei rumaa käytöstä... Onkohan sellaisia paikkoja edes? (Jos on, niin kertokaa minulle, minä muutan sinne!)

 Tahtoisin olla rikas, jotta voisin lahjoittaa kaikki rahat niitä tarvitseville. Jos voittaisin lotossa, hankkisin maatilani ja lahjoittaisin loput pois. Tuskin osaisin säästääkkään!

Tahtoisin adoptoida kaikki nälkää näkevät lapset, joita näkee World Wisionin, Mission Possiblen ynnä muiden järjestöjen lehdissä ja mainoksissa. Miten kukaan voisi olla auttamatta sellaisia Afrikan suklaasilmiä tai laihaposkisia Venäjän ja Romanian katulapsia?! (omat pikkuveljet näyttävät etenkin kesällä katulapsilta, kun hiukset on leikattu lyhyeksi ja he huitelevat ulkona shortseissa ja t-paidassa naamat ja kädet likaisena, lutusia!) Meiltä kotoa ei ruoka lopu, nälkää ei meillä tarvitse nähdä (ja jos näkee, niin se on laiskuutta, kun ei jaksa itse ruokaa ottaa... hehhheh) ja minusta ei kenenkään pitäisi nähdä. Itsekin valitan, jos joku ruoka ei mielestäni ole hyvää. Sitä ei aina tule miettineeksi, että jotkut antaisivat mitä vain saadaksensa edes jotain syötävää!

Minusta haaveiden toteutumisen eteen täytyy tehdä jotain, ehkä pienet asiat, kuten villakangastakki, ilmaiset ratsastustunnit yms. voivat toteutua ilman suurempaa rehkimistä, mutta enpä ihan odota, että maatila vain putoaisi eteeni eläimineen kaikkineen. Olen valmis tekemään töitä saadakseni sen, mitä haluan. Suurimman haaveeni toteutan, mutta nuo pienet, joita aiemmin luettelin, jätän vain pilvilinnoiksi. Tosin oman putiikin pitäminen on ollut myös ihan suunnitelmissa äitin kanssa. Suunnittelusta se lähtee!

1 kommentti:

maiju kirjoitti...

Unelmasi ovat aivan relistisia, pidä niistä haaveista vain kiinni. Itsekkin olen aina pyrkinyt siihen että työtä tekemällä saa sen mitä halajaa. Perustakaa yhdessä äitisi kanssa nettiputiikki, sinun kutomia villasukkia, hilloja, kuvattuja sieniä jne.