maanantai 15. marraskuuta 2010

Eipä mitään ihmeempää tänään

Alle kolmen tunnin yöunien jälkeen heräsin siis ihan virkeänä. (Lue edellinen postaus) Asiaa ei ole vielä otettu käsittelyyn, itsehän en ole asuntolaohjaajalle asiasta kertonut, mutta äiti laittoi hänelle sähköpostia.

Navetassa kaikki sujui hyvin. Siivosin jälleen kerran pihattoa. Ensin piti ajaa lehmät kokoomatilaan. Se oli todella vaikeaa tällä kertaa! Ne kantturat eivät suostuneet liikkumaan patjoiltaan ja ruokintapaikoiltaan. Pari lehmää oli jo ehditty lypsää ja ne pääsivät lypsämättä olevien joukkoon (eräs oli ei ollut laittanut porttia säppiin...), onneksi utareiden siisteydestä näki, mitkä oli lypsetty ja mitkä ei. Lehmien ajamisessa siis meni tavallista kauemmin, mutta lantakäytävän puhdistaminen ja patjojen kuivittaminen sujui ripeästi. Sitten vain vasikoiden karsinoita puhdistamaan. Tällä kertaa ne muistivat, että minä potkin tai ajan ne nurkkaan, jos ne tulevat häiritsemään kolaamista. Jos minulla ei ole kolaa, silloin saa tulla tervehtimään, muuten pysytään poissa tieltä. Umpilaan mentiinkin seuraavaksi. Minä jaoin yksin parille kymmenelle lehmälle ja hieholle rehut, kun toinen puhdisti lantakäytävää. Periaatteessa lantakäytävä pitäisi saada nopeasti puhtaaksi ja koneet päälle ennen kuin rehut on jaettu, mutta se meni toiste päin. Sain rehut jaettua ja menin itse jatkamaan lantakäytävän puhdistusta. Lehmät olivat ahkeroineet, raappa, joka puhdistaa käytävät, pursusi lantaa ja sain potkia sitä eteenpäin, jotta säästyttäisiin toiselta puhdistuskerralta.
Umpilassa käynnin jälkeen mentiin kolaamaan kokoomatila, lehmät oli saatu jo lypsettyä. Pojat vielä pesivät tilan painepesurilla. Sen jälkeen oli vasikoiden juottoautomaatin pesu. Siinä meni tovi, pesun valmistumista odotellessa köllöttelin heinissä ja juttelin vasikoille. Kello 8.30 ei ollut enää mitään hommia tehtävänä, saimme lähteä. Laitoin navettahaalarin tyytyväisenä pyykkikasaan. Seuraavan kerran navettaan vasta tämän kuun viimeisellä viikolla! Silloin tulee olemaan rankempaa, koska navetan lisäksi täytyy käydä tunneilla.
Päiväunet jäävät siis pois :(

Koska minulla oli tänään vain aamunavetta, piti minun mennä kahdelle iltapäivän tunnille, ensimmäisellä tunnilla viljan kuivatustapoja/erilaisia kuivureita ja toisella tunnilla saimme rehukasvituotannon tentin tulokset, itse sain 2-/3 :) olen tyytyväinen. Minun olisi pitänyt tänään mennä mitauttamaan hemoglobiini, mutta terveydenhoitaja oli unohtanut tulla paikalle...

Neljän jälkeen menin parin tunnin päiväunille. Sen jälkeen katsoin ruutu.fi:n sivuilta Ankara isäntäperhe-ohjelman. Suosittelen! Siitä on nyt tullut kaksi jaksoa.

Söin suklaakakun viimeisen palan äsken. Oli se yöllä kelvannut muillekin, likaisista astioista päätellen. Olisittepa nähneet olohuoneen aamulla! Tavarat, joita seinään yöllä heiteltiin, olivat muoviputken palasia. Mistä lie saaneet... lattia oli täynnä murusia, tahmea, tuoli kaadettuna lattialla, pöytä täynnä likaisia astioita... vaatteita siellä täällä, tyhjiä ja täysiä mehutölkkejä kaikkialla... Vaan nyt olohuone on kohtuullisen siisti, sotkut siirtyivät keittiöön. Jonkun leivät oli unohtuneet leivänpaahtimeen, voi pöydälle, ulos vedettävä leikkuulauta esille, makaroonipusseja, likainen kattila, tiskit... ja tietenkin, lattialla roskapussi, kuivuneita kurkun ja porkkanan kuoria ne myöskin lattialla ja tiskipöydällä... kuivia leivän palasia mikron päällä, joku oli ne pudottanut ja jättänyt murut lattialle. Noh, asuntolaohjaajan pitäisi kohtapuoliin tulla, eiköhän se sitten järjestäydy.
Joku sanoi minulle kerran, että ota rennosti. I am what I am, pidän siisteydestä, järjestyksestä ja kyllä, vastuuntuntoisista, järkevistä ihmisistä. En voi asialle mitään. Onneksi on vain kolme vuotta tätä, ja toki viikonloput ja lomat. Ei aikaakaan, kun kohta tuleekin jo viiden kuukauden kesäloma!

Kunnon lumisateita ja talvikelejä odotellessa vaihdoin blogini ulkoasua. Profiilikuvaa en voinut vaihtaa, blogger ei siihen suostunut. Huomenna uusi yritys.

Nyt nukkumaan, hyvää yötä!

Ei kommentteja: